Jöns Barrus (porvarille).
Hyvää iltaa ystävä! Ompa sinulla täällä ollut tärkeä vartioitsemis-toimi, sillä tämä vartioimispaikka on nykyjään milt'ei kaikkein tärkein koko kaupungissa. Tottapa oletkin pitänyt tarkkaa vaaria? He? — Ei käy torkkua tässä tällaisessa toimessa, ei suinkaan! — Hiisikö tuon portin avaimen vei, tiekkös sitä? Ja olipa tuo saakelimainen lukko! Kaksi kertaa kävin ryhäselkäsen sepän kanssa täällä ja yksin voimin koimme saada tuosta kirotusta lukosta voiton, mutta siitä kokeesta ei syntynyt sitä eikä tätä! Vaan onhan sillä seppänuhkurilla oikein räätälin sormet! Ei niistä mihinkään! Minä, kuules ystäväni, minä siinä hyvin kiivaasti ponnistelin ja pinnistelin pihdeillä ja tiirikoilla, mutta kaikki turhaan! (Itsekseen). — Peijakas! Tässä nyt pidän pitkiä puheita enkä muista, että on tuo vaskiseppä parka — tukki kuuro! No kaikkia tänne vallille määrätään vartijoiksi kuin häntäkin! — (huutaa porvarin korvaan). — Saat mennä kotia jo — nyt on minun vuoroni vartioita. —
Porvari.
Jahah! (Hän menee).
TOINEN KOHTAUS.
Jöns Barrus (ensin yksin).
Jöns Barrus (katsoen porvarin jälkeen).
— Tuoko olisi kuullut, vaikka vihollinen tykillä olisi ampunut hänen korvansa edustalla! Olipa hänessäkin vartiaa näin tärkeään paikkaan! He … he.. (Lyö kädellänsä otsaansa). — Mutta nytpä muistan! Enkö jättänyt kammarini avainta suulle; — ja kammarissa on raha-arkkuni! Nyt varkaat varmaan vievät minun rahani, kaikki, kaikki minun rahani! Voi minua kovan onnen lasta! Vaan mitä on tehdä? Näin tärkeä vartioimispaikka ja velvollisuus, joka vaatii … ja toisella puolella rahani, jotka kiljuen huutavat minua apuhun! — Ah! minä olen onnettomuuden oma!
Ääni (alhalta, vallin sisäpuolelta).
Käykää kotia… Kyllä minä tulen vartioitsemaan teidän sijaanne.