Anna.
Ei ole mikään vahinko uhkaamassa tällä kertaa; — tuo kellojen soitto tapahtuu sekin minun käskystäni. Nyt on sydänyö. —
Bartholdus Simonis.
Sinun käskystäsi? —
Anna.
Niin … minulla on liittolainen, josta minun tulee kiittää sinua. Kuule Bartholdus! — Puoliyöhön asti päätin odottaa sinua, mutta ell'et siksi saapuisi tänne, niin käskin Amalian, — joka ei kuitenkaan asiaa tarkemmin tunne — toimittaa tieto tornin vartioille, että surma uhkaa kaupunkia.
Bartholdus Simonis (kiivaasti).
Vaan tuon kellon äänen pitää vaikeneman!
Anna.
Minkätähden on se niin tarpeellista? —