AINA (ottaen kahvikuppeja hyllyltä). — Kosiomiehiä taas — arvaan ma.
Nehän nyt tuskin päiväksikään jättävät sinua rauhaan!
ELLI. Sanoppas muuta! Heidän kuitenkin hyvin pitäisi tietämän…
AINA. Mitä heidän pitäisi tietämän? —
ELLI. Vieläpä kysyt! — Onko Taavi kotona?
AINA. Arvattavasti. Mutta hän makaa vielä luhdissaan. On kai tanssinut itsensä väsyksiin Mähälässä.
ELLI. Niinpä kai… (Nousee istualtaan ja alkaa käydä levottomasti edestakaisin tuvassa.)
AINA (kaadettuaan kahvia kuppeihin). — Tuleppas nyt kahvia juomaan, kiltti Elliseni! — Sitte lähden viemään kupillisen äiti muorille.
ELLI. Vie nyt vaan ensin äidilles … kylläpä sitte jälestäpäin ehdimme.
AINA. Kuten tahdot … pelkään vaan, että kahvisi, jonka jo kaasin kuppiin, sill'aikaa jäähtyy. (Menee, tarjotin kädessä, ulos sivuovesta.)
ELLI (jäätyään yksin). — Oi Taavi! Taavi! Että sinä teit minut näin onnettomaksi, näin sanomattoman onnettomaksi! En jaksa tätä kärsiä! — Voi sinua, Taavi! Ja kuitenkin teit sen minun tähteni!