AINA (pidättäen kyyneleitään). — Kyllä, äiti! —
EMÄNTÄ. Äänesi värähtelee — voitko pahoin?
ELLI (kiiruhtaa käsivarresta taluttamaan emäntää nojatuoliin.) —
Hyvää huomenta, Anna muori! Sallikaa minun vähän johdattaa teitä. —
Kyllä Aina terve on.
EMÄNTÄ. Sinäköhän se oletkin, Elli?
ELLI. Tässä on nojatuoli… Istukaa…
EMÄNTÄ. Kiitos, kiitos vaan avustasi! — (Istuu nojatuoliin.) —
Kuinka lämpöset sinun kätesi ovat, lapsi! Onko sinulla kuumetta?
ELLI. Vieläpä mitä! Mutta ilmassa on tänään niin hellettä.
EMÄNTÄ. Niin … niin… Sitä paitsi tuntuvat nuorten kädet vanhusten pivossa lämpöisiltä. — Missä lienee Taavi? Ei hän vielä ole käynyt luonani tänään… Hänen ei ole ollut tapana unhottaa aamusilla käydä minua tervehtimässä.
ELLI. Hän pistäytyi pikimältään kylään.
EMÄNTÄ. Vai niin… Kummallista, että jo pitkän ajan olen ollut kuulevinani outoa ääntä ja hälinää! — Eikö tuolta ulkoa pihalta juuri nytkin vast'ikään kuulunut rattaiden pyörinää ja ikäänkuin kahleiden kalinaa?