EMÄNTÄ. Joko Elli lähti kotia?
KALLEN-LEENA. Hyvää huomenta, Anna-muori!
EMÄNTÄ. Kallen-Leenako se onkin… Luulin Ainaksi.
KALLEN-LEENA. Minähän olen… Tulin teitäkin taas tervehtimään. (Istuu eräälle tuolille.) — Oh-hoh! Olen paljosta astelemisesta ihan hengästynyt. (Yskähtää.)
EMÄNTÄ. Missä kaikkialla oletkaan käynyt?
KALLEN-LEENA. Monessa paikassa, hyvin monessa. Auringon kanssa olen ollut liikkeellä… Kas kuinka yskittää ja ahdistaa rintaani, että tuskin henki käy! — Kylläpä tuo rinnan ahdistus minusta viimein hengen viepi, sen olen aina sanonut ja niin sanoi Tirkkalan Topiaskin, kun viimeksi kävin hänen luonansa rohtojen hankinnassa. — »Jos elät ensi talveen saakka, niin saat kiittää siitä näitä rohtojani, Leena», hän sanoi antaessaan minulle pullollisen tuota rintapalsamia, jota pappilan vanha mamselikin on jo monta vuotta juonut. Mutta vieläpä hän tuo Iita mamseli elää, vaikk'ei moneen aikaan ole voinut yskimättä astua askeltakaan kamarinsa lattialla, jotta sitä ei niin varmaan voi tietää… Paras kuitenkin on olla valmisna kuolemaan… Kerran se kuitenkin tulee, siitä ei pääse. Ja kyllä minä, Jumalan kiitos, sieluni puolesta olenkin valmis lähtöön täältä surun maailmasta. Siihen itseni joka hetki valmistan… Kas vaan, kuinka yskittää.
EMÄNTÄ. Koetappas juoda vähäsen vettä, äläkä rasita rintaasi puhumisella; — siitä yskäs vaan tulee pahemmaksi.
KALLEN-LEENA. Kaikkia maallisia keinoja olen turhaan koettanut; ne eivät tepsi. Niin — pitihän minun puhua siitä, että jo varhain aamulla … auringon kanssa … pistäydyin Pääkkölään… Voi päiviäni! Voi heitä raukkoja! Olipa siellä itkua ja parkua, kyyneleitä ja valitusta! — arvannettehan sen, Anna muori. Eikä ihmettä että ruikuttivat ja voivottelivat! Melkeinpä pidän teitä onnellisena, Anna muori, kun olette sokea, ett'ei teidän tarvitse moista surkeutta nähdä! Kylläpä kai ovat meillä viimeiset päivät käsissä, kun tätä tällaista saattaa tapahtua. Oh! hoh!
EMÄNTÄ. En ymmärrä sinua … mistä puhut?
KALLEN-LEENA. Ihmettelen teitä, Anna muori, että niin tyynin mielin voitte kestää tällaisia tapahtumia. Vaikka mihinkä se vaikeroiminen auttaisikaan. Eihän sillä pitkälle päästä eivätkä asiat sen kautta valkene eikä selkene; se kyllä on totta. Mutta ajattelin kuitenkin, että täällä toisin olisi kuin on.