AINA. Aivan oikein. Mutta millä tavoin, millä sanoilla asian hänelle ilmoitamme? Keksi Herran nimessä joku sopiva keino!
ELLI. Annappas — jo luulenkin keksineeni, minä lähden pyytämään kirkkoherraa, että hän tulee tänne äidin kanssa puhumaan. Hän kyllä helposti löytää sopivat sanat.
AINA. Se oli hyvä tuuma. Kirkkoherra myös parahiten osaa lohduttaa äitiä.
ELLI. Viipymättä siis riennän pappilaan. —
AINA. Tulen saattamaan sinua vähän matkaa. — Jos äiti taas tulisi tupaan ja kysyisi Taavia, niin pelkäänpä, ett'en jaksaisi pidättää kyyneleitäni.
(Menevät peräovesta.)
Toinen kohtaus.
KUUSNIEMEN EMÄNTÄ, jälestäpäin KALLEN-LEENA.
EMÄNTÄ (kömpii kamarista tupaan). — Eikö ole Taavi jo tullut kotia? — Missäpä hän nyt viipynee. Paras on, Aina, ettäs laitat suuruksen valmiiksi. Kaiketi on Taavi nälissään, kun kylästä palajaa. — Vaan eihän täällä tuvassa tunnu olevankaan ketään. (Kömpii nojatuolin luo, johon istuu.)
KALLEN-LEENA (tulee peräovesta).