EMÄNTÄ. Voi päiviäni! Kahlehtivat hänet! (Aina tulee peräovesta.)
Kolmas kohtaus.
Entiset ja AINA.
AINA (säpsähtäen). — Äiti! — (Kiivaasti Kallen-Leenalle.) — Mitä oletkaan äidilleni kertonut, Kallen-Leena! Aina sinä liikut onnettomuuden ja kaikenmoisen häiriön tuojana, missä liikkunetkin!
KALLEN-LEENA. Minäkö? Olen kuin olenkin äskensyntynyttä lasta viattomampi! Saatoinko aavistaa, ett'ei Anna muorille oltu mitään kerrottu Pertin murhasta?
AINA. Se ei ollut mikään murha! Sinä et saa sitä murhaksi sanoa, ilkiö!
KALLEN-LEENA. Ohoo! — Vai manaat sinä minua ilkiöksi, tyttö!
EMÄNTÄ (jyrkästi). — Älä soimaa Kallen-Leenaa! Totuuden puhujana on hän kunnioitusta ansainnut. Miks'ei minulle ole tästä asiasta ilmoitettu? Miksikä se minulta on pidetty salassa?
AINA. Suo anteeksi, äiti! — Emme rohjenneet… Emme hennonneet … kun emme ymmärtäneet millä tavalla ilmoittaa…
EMÄNTÄ. Mitä muuta kuin suoran totuuden tunnustaminen olisi siinä voinut tulla kysymykseen?