TAAVI. Ymmärtää sen — mitäpä juopuneelle voipi. (Syrjään.) Pertin Taaviksi minua täällä yleisesti kutsuttanee, koska sen nimityksen asemalta tullessanikin kuulin kuiskattavan.
AINA. Olkaa hyvä ja istukaa, lautamies!
JAAKKOLA. Kiitos vaan. (Istuu nojatuoliin.) — Vaaditaanpa kärsivällisyyttä siltä vaimolta, jonka täytyy olla tekemisissä tuollaisen miehen kanssa kuin Pekka on!
AINA. Sanokaa muuta.
JAAKKOLA. Vielä hän vaimoineen joutuu pois talolta, jos tuollaista elämää pitkälle jatkaa. Suuremmatkin tavarat kuin Källön vähemmälläkin mässäämisellä hupenevat. Ja jospa hän kerta pääsee Voipalan tavaroihin käsiksi, niin kyllä hän nekin juo suuhunsa.
AINA. Elli parka!
TAAVI (syrjään). — Niin parka.
JAAKKOLA. Kyllä vaan hänellä on seitsemän päivää viikossa — se on varma. Oikeinpa täytyy ihmetellä sitä huolta, jota hän kuitenkin pitää tuosta juoppo miehestään.
AINA. Olette oikeassa. Sitä täytyy todellakin ihmetellä… — Enkä ole koskaan kuullut Ellin kovaa onneansa valittavan.
JAAKKOLA. Eipä hän valita. Koettaapi päinvastoin jos jollakin tavalla peitellä hänen vikojansa. Ja sen hän tekee, vaikka Pekan toisinaan juovuspäissään sanotaan olevan niin pahan häntä vastaan, että lyö häntä.