"Kumpiko meistä on voittaja, sen saamme vast'edes nähdä! — Heikillä ei ole mitään oikeutta sinuun" — intti Paavo.
"Olisko sinulla muka jotakin oikeutta minuun?" — kysyi Lyyli ylpeästi, punastuen vihasta.
"On kyllä. Kekrin juhlassa lupasit käydä minun kerallani miehelään ja kosiomiehilleni vastattiin, että kaupassa pysytään, jos täysi hinta suoritetaan. Sen aionkin viipymättä suorittaa!"
"Suorita vaikka mitkä hinnat! Minusta ei sittenkään tule Hieraniemen emäntää!" — tiuskasi Lyyli tulistuneena, uhkaavin silmin katsellen Paavoa.
"Ehkä toki tulee. Sinulla ei enää ole tämän kaupan suhteen paljon sanomista" — lausui Paavo hilliten paisuvaa kiukkuansa.
"Mutta ehkä on minulla sen enemmän", — sanoi eräs vanha harmaatukkainen ukko, joka vast'ikään oli lähestynyt. Vanhus oli vartaloltaan kookas ja hänen ryhtinsä osoitti arvokkaisuutta ja miehuutta. Se oli Lyyli neidin eno. Nuorikot vetäytyivät kunnioituksella vähän syrjään.
"Terve jalo vanhus! Hauska mun on nähdä, että Tavelassa aika säästää vanhan voimat, jättää loukkaamatta kaikki kokeneen jäntevyyden. Soisin että omassa talossani vertaisesi kerta kasvaisi ja ylenisi", — puhui Paavo ukolle tervehdykseksi.
"Syntyi siellä Hieraniemellä kerran vahva mies ja suuri sankari, jonka maineesta metsät kajahtelivat. Isä vainajasi se oli. Olenpa hänen kanssansa käynyt retkillä kaukaisessa Karjalassa, vieläpä vienojen Venakkojen kodissakin. Silloin olimme molemmat, minä niinkuin isäsikin, nuoret. Kun eräältä näiltä retkiltä palasimme kotia, oli äitisi sinun synnyttänyt ja antanut vieraan muukalaisen miehen sinun pestä. Niin kovin suuttui siitä Vuokki, isäsi, että heti paikalla heitti henkensä. Tuoni väkevän Vuokin voitti; muuta voittajaa hän ei tuntenut, mutta sinut työnsi Arvo Hatanpäästä äsken kahdesti maahan!" Paavon posket lensivät tulipunaisiksi. "Tuo tapahtui sattumalta, sen vannon — sattumalta vaan!" — änkkäsi hän.
"Älä vanno: väärät valat kovin kostaa Ukko taivahinen" — sanoi vanhus vakaalla äänellä, lisäten: "Sen kyllä myönnän ettäs olet väkevä mies sinäkin, mutta ei niin väkevää ett'ei toista väkevämpää! — Naima-tyttärestäni te äsken tässä kiistelitte?"
"Niin teimme. — Jo kohta olen aikonut tulla Liuksialaan kaupan suorintaan" — vastasi Paavo.