"Ei ole tulemista, ell'eivät sinulla ole täydelliset lunnaat maksaa."
"Ne ovat minulla varoilla" — vakuutti Paavo. "Sitä kovin epäilen. Niin kuuluisaa ja kallista tyttöä, kuin Lyyli on, ei vähillä lunasteta. Kainun maassa hänestä puhutaan ja Karjalan varallisimmat miehet häntä toivovat omaksensa. — Mitäs kultia ja hopeita ja kuinka paljon?"
"Sä tunsit isäni ja tiedät, että hän matkoiltansa toi paljon kalleuksia mukanansa ja monta lajia: sormuksia, renkaita ja astioita. Niin paljon niitä löytyy, kuin paras puntasi Liuksialassa voi kantaa!"
"On siinä jotakin" — virkkoi ukko hetken mietittyänsä.
"Varakas Tavela, sä uroista kuuluisin ja neuvon-antajista viisain!
Kuuleppas minunkin tarjoomustani!" — sanoi Hatanpään Heikki
lähestyen kunnian-arvoisaa ukkoa. "Jos mitä tahansa ja kuinka paljon
Hieraniemen Paavo lupaa, niin panen siihen toisen verran lisäksi."
"Sinä et voi sitä lupaustasi lunastaa!" — kiljasi Paavo.
"Ei ole koskaan ollut tapani luvata sellaista, jota en jaksaisi täyttää. Neljä kotiseutuni rikkaimmista miehistä saan takaajiksi siihen, että kaiken lunastan, mitä lupaankin. Kahta kertaa suuremmat lunnaat lupaan kuin Hieraniemen Paavo!" Vanha Tavela katsoi vuorotellen molempiin kilpakosijoihin vastatessaan: "Minä tiedän, että sinä, Arvo, olet rikkain mies näillä seuduilla. Sinun isällesi soivat Tuonelan haltijat pitkän i'än ja hän kokosi aikanansa toimeliaisuudellansa paljon tavaroita, siten suuressa määrässä lisäten esi-isiltänsä perittyä pääomaa. Sittemmin olet itse onnellisesti ja menestyksellä käynyt kauppaa saksojen kanssa satamassa, jok'ainoalta matkaltasi tuoden mukanasi kotia kalliita aarteita. — Hieraniemen talo sitä vastoin on, pelkään mä, Vuokki vainaan kuoltua köyhtynyt. Miehuudessakin ja voimain suhteen olet osoittanut olevasi Paavoa etevämpi… Hm… Vielä ei aika kiiruhda, että Lyyli menisi miehelle kainalokanaksi. Vielä voipi sinuakin jalompia ja rikkaampia kosijoita ilmestyä, kulta- ja hopeavaljaissaan korskuvia hevosia saattaa saapua Liuksialan pihalle… Mutta kyllä kai asian laita niin on, että et sinä, Hieraniemen Paavo, kykene Lyylistä kiistelemään Hatanpään Arvon kanssa. Löytyyhän niitä vähemmän mahtavia neitoja sinun varakses!"
Paavo puri, nämät sanat kuultuansa, hampaitansa yhteen vihasta. Hänen äsken tulipunaiset kasvonsa muuttuivat kalman vaaleiksi.
"Vai sellaistako säveltä täällä tätä nykyä soitetaan!" lausui hän, kotvasen kuluttua, vihoissaan. "Minusta on tehty hirveätä pilkkaa! Oohoh toki! Luuletteko, kurjat tyhmykset, että ai'on kostamatta moista pilkkaa kärsiä? Eipä kuitenkaan! Vielä Hieraniemen Paavo saa ylpeän Tavelan ja Liuksialan liedon tyttären kipeästi katumaan, että he ovat häntä loukanneet. Ja sinä Heikki moukka — oletpa pian huomaava, että olen sinua väkevämpi! — Ohoi seuralaiseni! Nyt meikäläiset lähtevät täältä pois!"
"Siinä teettekin viisaasti, että lähdette! Eihän teistä olekkaan ollut muuksi kuin kiusaksi ja harmiksi juhlallemme eikä teitä täällä kukaan kaivanne", — lausui vanha Tavela ylpeästi. "Kiusaksi ja harmiksi teidän juhlallenne! Teidän juhlallenne! Ha! ha! ha! — Katsokaa vaan, ett'ei musta Tuomas teitä kurjia paista juhlateuraina! Hän ei vielä olekkaan kuollut, niinkuin luulitte. Kyllä vaan hän teidät tyhmykset polttoroviolla paistaa pyhimystensä kunniaksi, ennenkuin huomispäivän aurinko uittaa säteitänsä Tammerkosken pyörtehissä. Ha! ha! ha!" — pilkkasi Paavo äänellä, jonka viha sai kamalasti värähtelemään.