"Miksi sen ammuin? Eikö minunkin velvollisuuteni ollut vuodattaa teurasverta Pyhäjärveen Ukon juhlana?" — vastasi Paavo ilkkumalla, lisäten: "Vaan miksikä soudatte noin kehnosti? Voimaa airoihin, miehet! Nyt on minulla kova kiire ja jok'ainoa hetki on kallis!"
Neljäs luku.
Sill'aikaa seisoi Hatanpään Heikki kisakentällä sivutusten Lyylin kanssa.
"Rukoilen sinua hartaasti, Lyyli, sanomaan minulle sydämesi totisen ajatuksen; — lemmitkö minua?" — lausui Heikki, tarttuen ihanan kisakumppalinsa käteen.
"Miksi hyödyksi se sellainen tieto voisi olla sinulle?" — kysyi
Lyyli nauraen.
"Miksi? Siihen vastaukseesi perustaisin tulevaisuuteni toiveet. Ajatteleppas! Jos nyt joku minua vieläkin rikkaampi kosija ilmaantuisi, niin tietäisin varmaan, ett'et hänelle menisi, jos minua lempisit. Et menisi, vaikka enosi Tavela mitä sanoisikin!"
Lyyli ummisti kauniit huulensa ikäänkuin arveluttavan epäilyksen merkiksi ja vastasi uhalla nyykähyttäen päätänsä: "Hm… Minä en ollenkaan uskalla väittää kiivasta enoani vastaan! Kyllä minun sanaakaan hiiskumatta ehdottomasti täytyy kaikissa asioissa häntä totella."
"Se ei ole totta, Lyyli! Kaikki ihmiset tietävät kertoa, että sinä olet enosi silmäterä, ett'ei hän henno kieltää sinulta pienintäkään pyytämääsi, vielä vähemmin vaatia sinua tekemään jotakin tahtoasi vastaan!"
"Niin… kylläpä se on totta, että eno minua pitää hyvänä… mutta en häntä vastaan kuitenkaan koskaan tohdi kinata" — väitti Lyyli.
"Sinun ei koskaan ole tarvinnut sitä tehdä, kun hän aina suostuu kaikkiin, mitä mielit."