"Epäilemättä kuitenkin niin tapahtuu jo ensimmäisen minun jälkeiseni piispan aikana, ell'ei pyhä isä paavi väkevällä kädellä ota suojellaksensa tätä kaukaista uudistaloansa!" — sanoi Tuomas piispa.
"Sen on hän tekevä. Meidän pitää kirjoittaman hänelle uusi pyyntökirje siitä!"'
"Minä en enää luota kirjeiden vaikutusvoimaan!"
"Niin lähettäkäämme hänen luoksensa erityinen lähettiläs asiasta sopimaan!"
"Se on ehkä parempi keino: sitä saatamme koettaa."
Tuomas piispan näitä sanoja sanoessa astui eräs hänen palvelijansa huoneesen ja ilmoitti, että muuan talonpoika Hämeestä pyysi päästä piispan puheille.
"Johdata häntä sisään", sanoi piispa.
Hetken kuluttua astui Hieraniemen Paavo rukoushuoneen ovesta sisään. Syvään kumartuen jäi Paavo, käsillänsä levottomasti näplien lakkiansa, ovelle seisomaan.
"Nämä korkea-arvoiset herrat eivät ymmärrä Suomen kieltä. Kerro nyt suoraan ja pelotta kerrottavasi!" — lausui piispa huomattuansa, että arkkipiispan ja suurmestarin läsnäolo saattoi Paavon kovin hämille.
Mutta Paavon suusta ei tahtonut lähteä sanaakaan. Hän avasi suunsa, sulki sen taas ja avasi sen uudestaan, mutta hänen huuliltansa ei vaan lähtenyt muuta ääntä kuin jonkimmoista sähisevää ähkynää; niin kovin oli hän tohtunut.