"Oudolta ja kummastuttavalta tuo kuuluu! Vaan jatka kertomustasi!" — käski piispa.
Paavo kertoi nyt piispalle kapinasta sen verran, kuin hän siitä tiesi. Tarpeetonta olisi meidän tässä seurata tätä hänen kertomustansa, sen sisältö kun jo ennakolta on lukijalle tuttu. Lopuksi puhui Paavo muutamia sanoja ratsastajastakin, jonka oli opastanut harhatielle, päättäen kertomuksensa seuraavilla sanoilla: "Puvustansa ja kielenparrestansa tunsin miehen karjalaiseksi".
"Asia on selvä. He ovat salaliitossa keskenänsä" — jupisi Tuomas piispa itseksensä, lisäten ääneen: "Muuta eikö sinulla ole sanottavaa?"
"Kyllä olisi vielä jotain, suurvaltainen, armollinen herra piispa! Jos tohtisin — — niin sanoisin ajatukseni siitä, mitenkä tämä kapina on kukistettava. Vieläpä ottaisin sen toimen toimitettavaksenikin, jos tuo toimi minulle armossa uskottaisiin."
"Sinulle olkoon myönnetty puhua ajatuksesi siitä… mutta kiiruhda!"
"Minun mielipiteeni on tämä: viipymättä, heti kohta pitää hyökätä kapinoitsijain kimppuun! Antakaatte minun käytettävikseni viisisataa ratsumiestä sellaisen päällikön johdannolla, jota tarkoin tottelevat… Minä opastan heitä salateitä niille seuduille, joidenka asukkaat ovat nousseet kapinoitsemaan… Heidän pääjoukkonsa niskaan me karkaamme äkkiarvaamatta ja murramme ja hajoitamme sen ensimmäisessä rynnäkössä. Sitte on ratsumiesten miekoilla oleva helppo työ; — tuli saa tehdä loput! Näin jos tapahtuu, niin panen henkeni ja viimeisen lämpimän verenpisarani vastikkeiksi siitä, että kaikki hyvin onnistuu ja että joko kuolleina taikka vangittuina tuon kapinanjohtajat tänne!"
Puhuessansa oli Paavo innostunut, hänen kasvonsa hehkuivat: mielikuvituksessaan hän jo verisellä miekallaan tavoitteli vihatun kilpakosijansa päätä.
Tuomas piispa loi pitkään tuimat silmänsä Paavoon; vähemmin itsekäs mies kuin Hieraniemen Paavo olisi hänen silmäyksissänsä helposti voinut huomata inhoa ja halveksimista. Sen jälkeen loihe piispa lausumaan: "Viisi sataa ratsumiestä! Jos tietäi…" Hän keskeytti lauseenpa ja jatkoi sitte puhettansa suurella tyyneydellä näin: "Niin… minusta nähden ei ole tämä kapina niinkään vaarallinen. Viittä sataa ratsumiestä sen kukistamiseen ei tarvita! Kaksisataa, korkeintaan kolmesataa kelpo ratsumiestä muutamien uljaiden ritarien johdolla on siihen toimeen riittävä. Oppaana sinua ehkä tarvitaan. Nyt saat mennä, mutta ole saatavissa kuin sinua kutsutaan — muista se!"
Kumarrettuansa syvään läksi Paavo huoneesta ulos. Hänen mentyänsä kertoi Tuomas piispa saksan kielellä arkkipiispalle ja suurmestarille keskustelunsa Paavon kanssa.
"Tästä nyt voitte saada käsityksen siitä, miten sen on laita, joka on pyhän uskomme etuvartijana Suomessa! Julmia vihollisia joka taholla ja marttyyrikuolema jok'ainoa hetki silmäin edessä! — Mutta kohteliaana isäntänä minä en saa unhottaa teidän turvallisuuttanne, jalot herrat! Säännöllisesti käytetyn tien kotimaahanne on venäläis-karjalainen laivasto sulkenut, mutta kiertämällä voitte Ahvenan saariston kautta vielä erinomaisetta vaaratta purjehtia kotihinne jos nyt heti lähdette. Suuresti olen teille kiitollinen siitä, että olette olleet tänäpänä pidetyissä juhlamenoissa saapuvilla ja mielelläni pitäisin teitä kauvemminkin vierainani, mutta minun täytyy luopua kaikista itsekkäisistä toiveista tässä suhteessa, sillä teidän turvallisuutenne saavuttaminen ei siedä pienintäkään viivytystä!"