"Minä en lähde nyt tällä hetkellä, jolloin kaikilla tahoilla olette vihollisten saartamina. Kautta pyhän ristin! Se olisi kelvottomasti tehty, jos teidät nyt jättäisin. Viisi ritarikuntamme uljaimmista ritareista on minun seurassani… minä majoitin heidät linnaan. Näiden paljon kokeneiden sankarien miekat samoin kuin oman kalpanikin annan teidän käytettäväksenne, herra piispa. Tulkoon mitä tahansa — kalparitareista ei sanottako, että he välttävät taistelua pyhän uskomme puolustukseksi!" — puhui kalpaveljien ritarikunnan suurmestari nousten seisaallensa.

"Teidän ylevämielinen tarjoomuksenne, jalo ritari, on kaikkien kiitoslauseiden yli koroitettu!" — lausui Tuomas piispa antaen suurmestarille kättä.

"En minäkään jätä teitä näin uhkaavana aikana, enkä lähde ennenkuin tämä paha pulma on mennyt ohitse. Minullakin on joukko henkivartijaväkeäni kanssani. Heidän miehuuteensa olen tottunut luottamaan ja kukin heistä on sotatoimiin hyvin harjaantunut. Itse tahdon auttaa teitä veljellisillä neuvoilla niin pitkälle kuin kykyni ja kokemukseni riittävät" — sanoi Riian arkkipiispa.

Tuomas piispa oli niin syvästi liikutettuna, että hän vapisevalla äänellä tuskin sai seuraavat kiitossanat sanotuksi: "Suokaa minun, korkeasti kunnioitettava veljeni, halvaksi kiitollisuuden osoitteeksi tehdystä jalomielisestä päätöksestänne suudella teidän kättänne."

Puoleksi väkisin salli arkkipiispa Tuomas piispan suudella hänen kättänsä, sen ohessa lausuen: "Te liioittelette, hurskas veljeni! Minä en ansaitse kiitosta, enkä ole muuta tehnyt kuin sen, minkä kristillinen velvollisuuteni minulta vaatii."

Heidän asemansa oli sangen arveluttava; kukin heistä tunsi sen sangen hyvin. Ensiksi saapuneet vakoojat olivat vakuuttaneet, että tulossa olevia Venäläisiä ja Karjalaisia oli vähintänsä kymmenentuhatta miestä, myöhemmin tulleet sanoivat kaksikymmentätuhatta. Jospa nyt vakoojat liioittelivatkin, oli kuitenkin varmaa, että viholliset olivat monta vertaa lukuisemmat sitä joukkoa, jonka Tuomas piispa saattoi asettaa heitä vastaan. Piispan sotavoimat eivät kaikkiansa nousseet kuuteensataan mieheen, Turun linnan puolustusväki ja Riian arkkipiispan henkivartijat siihen luettuina. Tähän lukuun emme ole ottaneet ritareita, joita kalparitarien kanssa yhteensä oli noin kuusikymmentä, eikä myöskään niitä ratsumiehiä, joita piispa oli majoitellut eri paikkoihin maaseuduille; näiden luku taisi nousta noin kahteensataan. Mutta heitä ei uskaltanut Tuomas piispa kutsua pois heidän majoituspaikoiltaan, peläten että kansa heidän lähdettyänsä yltyisi kapinallisiin liikkeisiin.

Kuinka suureksi kapinoitsevien Hämäläisten luku oli laskettava, sitä ei kukaan tietänyt sanoa. Kuitenkin oli helposti arvattava, että hekin olivat piispan miehiä monenkertaisesti lukuisemmat. Myöntää siis täytyy, että Tuomas piispan ja hänen ystäväinsä asema oli mitä vaarallisin ja epätoivoon asti tukala. Mutta näiden rohkeain miesten mielissä ei saanut epätoivo sijaa. Uskaliaasti he ryhtyivät neuvottelemaan tarpeellisista puolustushankkeista ja ennen kaikkea siitä, mitenkä Hämäläisten nostama kapina niin pian kuin mahdollista saataisiin kukistetuksi, jotta heille kaikissa tapauksissa jäisi selkä vapaaksi. Lyhyen keskustelun jälkeen hyväksyivät he pääasiallisesti Hieraniemen Paavon tekemän ehdotuksen ja päättivät lähettää kaksi sataa viisikymmentä ratsumiestä ynnä kaksikymmentä ritaria kapinoitsijoita kukistamaan. Paavoa oli oppaana käytettävä.

Tuskin olivat tämän päätöksen ehtineet tehdä, kun eräs piispan palvelijoista astui huoneeseen ja ilmoitti, että pöydät olivat katetut ja että ritarit, papit ynnä muut vieraat odottivat Heidän Ylhäisyyksiänsä.

"Käykäätte edellä, korkeasti kunnioitettavat vieraani! Minulla ovat vielä Pyhälle Neitsylle lupaamani päivällisrukoukset lukematta!" — kehoitti Tuomas piispa.

Jäätyänsä yksin heittihe vanha piispa polvillensa alttarin eteen ja rukoili nöyrästi ja palavan sydämensä täydellä innolla pyhää neitsyt Maariaa ja hänen ristiinnaulittua Poikaansa sekä kaikkia pyhimyksiä, että he kukistaisivat hänen vihollisensa ja pelastaisivat Suomen kirkon uhkaavasta vahingosta ja perikadosta.