"Malta mieltäsi, kaunis Lyyliseni! Vaikka olet kovin suloisen näköinen näin vihoissas ollessasi, pyydän kuitenkin sinua rauhoittumaan. Tyydy kauniisti onneesi ja valmista itseäsi pian matkaan! Oman lempiratsusi, tuon pulskan tähtipää-tamman selässä saat ratsastaa. — Tottele hyvällä! Varsin vastenmielistä olisi minun käyttää väkivaltaa sinua vastaan. Mutta ell'ei muu kuri auta, vien sinut väkivallalla täältä; — pyhästi vannon sen tekeväni!"
Lyyli oli niin suuttunut, että koko hänen ruumiinsa vapisi. Hän ei saanut sanaakaan huuliltansa; mutta hänen silmänsä säihkyivät vihan tulta. Naiset hänen ympärillänsä olivat niin tohtuneet, ett'eivät tienneet, mitä ajatella, mitä sanoa.
"Kiiruhda, Lyyli, valmistautumaan! Matkakumppalini odottavat pihalla. Täytyykö minun taluttaa sinua kädestä ulos?" — sanoi Paavo entistä tuimemmalla äänellä ja astui uhaten Lyyliä pari askelta lähemmäksi.
Samassa aukeni ovi ja sisään astuivat leskivaimon johdattamina kultainen ritari ja hänen toverinsa, munkki. Suurella kiiruulla puhui vaimo munkille: "Suojelkaa, pyhä isä, meidän nuorta, rakasta emäntäämme, ett'ei Hieraniemen kostonhimoinen isäntä saa tehdä hänelle mitään pahaa! Hän on vihoissaan Lyylille siitä, että Lyyli hylkäsi hänet kosijana. Siitä hän on suuttunut ja himoo kostoa."
"Vai niinkö on asian laita!" — sanoi munkki suomeksi.
"Rauhoitu ystäväni, ei hänelle mitään loukkausta saa tapahtua, sen lupaan. Yksityisen kostonhimon tyydyttämistä varten emme ole lähteneet matkaan. Kaikki pyhimykset otan todistajikseni, että kova tuomio on kohtaava tuota miestä, jos hän omien mielioikkujensa hyväksi on pettänyt Hänen Ylhäisyytensä Tuomas piispan, tämän korkea-arvoisen pyhän haudan ritarin ja meidät muut."
Kultainen ritari oli yhtä mittaa katsoa tuijotellut Lyyliin.
"Kautta pyhän Henrikin poikki leikatun peukalon!" — huudahti hän nyt. "Tämä on todellakin eriskummallinen maa: täällä löytyy yhtä kauniita naisia kuin maisemiakin! Ellen tietäisi, että tämä kaunotar tässä on pakanallinen tyttö, niin voisin luulla häntä nuoreksi madonnaksi: siksi on hän ihana ja arvokkaan näköinen!"
Lyylin palvelustytöt olivat vetäytyneet muutamia askeleita taaksepäin, pelästyneinä ritarin sotaisesta muodosta ja asusta, ja kuullessaan hänen sopertavan heille peräti outoa kieltä. Ritari puhui nimittäin Saksan kieltä.
Saatuansa munkilta selvän siitä, mitenkä asianlaita oli, lausui ritari suuttuneena: "Kylläpä minä sitä arvasin, että tuo oppaamme märehti jotakin salaista vehkettä. Kaiken matkaa olen katsellut häntä jonkinmoisella epäluulolla, etenkin siitä hetkestä asti, kuin hän viidenkymmenen miehen kanssa pyysi erkaantua pääjoukosta ja ratsastaa eri tietä. Mutta tämän suloisen neidon otan kerrassaan suojeltavakseni. 'Religioni christianae feminisqve' on minun tunnuslauseeni enkä siitä luovu täällä Pohjolassakaan; siksi kannan aseitani aina kuolonhetkeeni asti. Selittäkää hänelle tämä asia te, pyhä veli, joka osaatte puhua hänen kieltänsä, tuota kummallista kieltä, joka muistuttaa honkien suhinasta noissa synkissä metsissä, joidenka kautta eilen kuljimme. Jos tuo talonpoikalurjus pienimmälläkään tavalla, sanoilla taikka töillä, loukkaa nuorta holhottiani, työnnän miekkani puhki hänen rintansa ja naulaan hänet maahan kiinni, sen vannon kautta Kristofferin pyhän parran! Vieläpä aion, kun taas pääsen tilaisuuteen osaa ottamaan johonkuhun turnaukseen, jonkun kelpo ritarin kanssa katkaista yhden peitsen tämän suloisen neidon kunniaksi! Senkin saatatte selittää hänelle."