Paavo nöyrtyi nyt ja sovinnon kautta tehtiin se päätös, että pyhän haudan ritari ja munkki ynnä viisikymmentä piispan ratsumiehistä Paavon opastamina lähtisivät Liuksialaan; kaikkien muiden piti seurata Sarkkia.
Tämä päätös ei ollut Paavolle ensinkään mieleen, sillä hän oli jo ennakolta määrännyt Lyylin omaksi saaliiksensa. Toistaiseksi olikin hän aikonut lähettää hänet Hieraniemeen ja vasta siinä tapauksessa jättää hänet piispan haltuun, jos hän ei millään ehdolla voisi taivuttaa Lyyliä rupeamaan hänelle emännäksi. Kirkon kuria oli hän niinikään aikonut käyttää viimeisenä hätäkeinona, kaikki muut keinot Lyylin uppiniskaisuuden nöyryyttämiseksi käytettyänsä.
Sentähden olikin hän ensin aikonut lähettää Sarkin omien miestensä kanssa tuomaan Lyyliä Hieraniemeen. Mutta tyystemmin asiaa tuumailtuansa, näytti se sellainen keino hänestä epävarmalta, jonka lisäksi se työ, jonka Sarkin piti Hatanpäässä tehdä, oli sitä laatua, että Paavo katsoi sopivammaksi itse olla siihen käsiksi käymättä.
* * * * *
Mutta nyt ovat lautat jo ehtineet vastakkaiselta rannalta takaisin noutamaan Paavoa ja hänen seuralaisiansa.
Kultainen ritari, munkki, Lyyli ja Paavo astuivat erääseen veneeseen, jonka lauttamiehet myös toivat mukanansa. Juuri kun vene työnnettiin rannalta, kuului läheisestä metsästä raikas laulun sävel. Ääni selvästi osoitti laulajan olevan nuoren miehen. Mutta hänen laulamansa laulu oli omituista laatua. Se ei ollut mikään kansanlaulu: se oli sepitetty kansanlauluille peräti outoon runomittaan, eikä se ollenkaan säveltänyt tavallisten kansanlaulujen tapaan. Sitä kuunnellessa tuntui siltä, kuin olisi laulaja sepittänyt sekä laulun että sävelen sitä myöten kun hän lauloi, jotakin erityistä, edeltäpäin määrättyä tarkoitusta varten, sillä esitys oli katkonaista ja sävelet epävakavat.
Veneessä istuvat miehet tuskin ottivat laulua korviinsakaan, he kun luulivat jonkun metsässä kuleksivat nuoren metsästäjän loilottavan mitä vaan sylki suuhun toi, mutta Lyyli kuunteli sitä tarkemmin. Äänen ensin kuultuansa oli hän tuskin saanut iloisen mielenliikutuksensa hillityksi. Laulun sanat kuuluivat näin:
Miks' itket neito, ollen surullinen:
Viel' elossa on ylkäs miehuullinen.
Ma luoksensa nyt riennän. Huomenna
Hän sinut tuskistasi pelastaa.
Äl' itke tyttö!
Päivä riemullinen
Jo kohta koittaa sulle. Onnellinen
Voit sinä olla: hellä ylkäsi
Jo kiiruhtaen rientää syliisi.
Laulun ääni herkesi vähitellen kuulumasta laulajan kulkiessa Näsijärvelle päin. — Lyyli oli laulajassa tuntenut uskollisen palvelijansa, lapsuuden leikkikumppalinsa Viison, joka, seurattuansa nuoren emäntänsä jäljissä, epäilemättä tällä tavoin laulun kautta tahtoi hänelle ilmoittaa olevansa matkalla Hämäläisten leiriin.