Varsinaisia raittiusnäytelmiä löytyy niukalta. Kartuttaakseni tätä vähäistä varastoa olen ryhtynyt tähän toimeen.
Näytelmä-kappalten käyttämistä raittiusasian edistämiseksi lienee muutamilta tahoilta vastustettu. Minusta osoittaa tuollainen vastustaminen ahdasmielisyyttä ja turhaa pelkoa, vaikka olenkin vakuutettu siitä, että vastustajat jalossa tarkoituksessa ovat tähän vastustukseensa ryhtyneet. Sillä jos vaan pidetään silmällä, että näytellään siveelliseen henkeen kirjoitettuja näytelmiä, niin ei niistä tarvitse turmelusta pelätä, vaan on niiden vaikutus katsojiin epäilemättä oleva päinvastaista laatua.
Turussa Marraskuun 3 p:nä 1892.
Tekijä.
Henkilöt:
Erkki Häyrinen. Annaliisa, hänen vaimonsa. Mari. Pääkkö. Neiti Hyvönen. Palvelustyttö.
(Tapaus jouluna v. 1891 Turun kaupungissa.)
(Näyttämö kuvaa pientä tupaa, jossa ovet perällä ja vasemmalla. Lähellä sivuovea huono pöytä ja sen takana tuoli. Pöydällä kiviastia, jossa on vettä, sekä avonainen kirja. Oikealla ruokakaappi. Perällä pari kolme tuolia).
Ensimmäinen Kohtaus.
Annaliisa (yksin. Istuu esiripun noustessa pöydän vieressä lukien raamattua. Nousee kotvasen kuluttua seisaalle.) Ajatukseni harhailevat sinne tänne enkä saa niitä kiinnitetyiksi luettuihin sanoihin. En kauemmin raamatustakaan löydä rauhaa levottomalle mielelleni! (hieroen käsiänsä yhteen.) Eikä hän saavu kotia! — Ehkä kuitenkin, (Rientää peräovelle ja kuulustelee.) Ei askelten kaikuakaan! — Voi kuinka täällä on kylmä!… Kuinka vapisen! Heikko olen … milloin viime kerran söinkään? Mutta mitäpäs ruuasta, jos ei vaan tuo pienokainen tuolla kuolisi viluun! (Rientää sivuovelle, jonka avaa ja kohta jälleen sulkee.) Huh! kuinka kylmä sielläkin. Eikä tikkua, ei edes lastua, millä lämmittää! Missä, missä viipynee Erkki, joka jo eilen lupasi tulla kotia rahoineen? (Katsoo taas ovesta sisään.) Vaan vielähän tuo elää — koska peite kehdossa liikahti.