Pirunpoikaa ja pippureita
Ostan puotiloissa,
Viina-kultaa ja olutlientää — — (Astuu, hieman horjuen, sisään.)
Särvin tillikoissa. —
Kuutt' morkens!
Mari (tarttuu nurkassa olevaan luutaan.) Voi, kuinka tekee mieleni!
Annaliisa (rientää Häyriselle vastaan.) Vihdoin viimeinkin! Terve tultuasi kotia! Olipa oikein hauska, ettäs tulit! Olen sinua niin odottanut — yöt päivät puhki! (Syrjään Häyrisele.) Kiitos Häyrinen siitä, ettäs kuitenkin tulit! Tosin luotinkin sinuun … olin varsin varma siitä, ett'et jättäisi meitä yksinämme jouluksi. Anna minulle nyt vähän rahoja ostaakseni puita, ett'emme, lapsesi ja minä, kuole viluun!
Häyrinen (kiukuissaan.) Mitä p—ttä sinä puhut rahoista? Vieläkö mitä! Nuo pirun poliisit ja poliisimestari itse, tuo korkean kruunun kirottu katujunkkari, tuomitsivat minulle sakot ja sakoillaan minulta varastivat rahani! — H—tin tuli sentään! — Vieläkö hän puhun rahoista! Kaksi tyhjää taskua minulla on (kääntää taskunsa ulos,) — näeppäs! — Mutta sen sanon sinulle kurja roisto, että ell'et toimita minulle viinaa, viinaa heti paikalla, niin lyön sinun mäsäksi kuin sammakon mäti! Viinaa — kuuletko, vaalea kana! — viinaa — taikka pirunpoikaa!
Annaliisa. Älä joudu hurjaksi, rakas Häyrinen. — Lapsemme tähden.
Häyrinen. Lapsemme! — mäsäksi hänkin!
Annaliisa. Älä reuhoo! — näiden vieraiden tähden ollos tyyni!
Häyrinen. Huolisinko minä mokomista moukista! Hui, hai!
Pääkkö (painaa karvalakkinsa päähänsä ja aikoo mennä ovesta ulos.)
Mari (tarttuu Pääkön takin hihaan.) Älä lähde! Synti olisi jättää Annaliisa parkaa kahden kesken tuon hurjan kanssa.