TAIMO.
Ma katson.
LALLI.
Verta siinä näetkö?
TAIMO.
En. Mutta rauhoittakaa mielenne
Jo hyvä isäntä! Ma rukoilen…
LALLI (Taimon lausetta kuulematta).
Ma hänen herätän ja käsken nousta
Mun kanssan' ottelemaan. — Tuokio
Nyt kuluu. — Sitte Taimo… Kirous
Ja kuolema! Mun miekkain suhahtelee
Kuin suhahtelee nuoli ukkosen!
Hän vielä kerran avaa silmänsä
Ja katsoo minua…
(Peittää silmänsä käsillään.)
Luo seinää kohden
Sun silmäs!
TAIMO.
Siten teen…
LALLI.
Hän yrittää
Nyt puhua, mut kauan turhaan. Viimein,
Perästä ponnistusten monien.
Jo siteet kielestänsä helteevät
Ja hän saa hiljaan sanotuksi: "Jumal'
Anteeksi antakoon tään sinulle.
Ma annan anteeksi." — Ei puhunut
Sen enempää, sill' iskin taas! — Mut Taimo
Äl' ole vaiti!
TAIMO.
Tämä asia
Nyt olkoon unhotettu kerrassaan!
LALLI.
Se olkoon unhotettu! Miekkani
Tään käärmeen myrkyttämän, syyllisen
Ma hylkään! Varmaan teen sen! — Lopuksi
Nyt Lempo ottakohon omansa!
(Avaa oven ja viskaa miekkansa pihalle.
Katkera valitushuuto kuuluu ulkoa.)
Sa kuulit Taimo? — joku valitti.
Se oli Lempo, joka närkästyi,
Kun antamansa lahjan pilasin!
TAIMO.
Voi pyhät jumalat! Ei ollut vielä
Vihanne runsas mitta täytetty!
(Menee.)