Viides Kohtaus.
LALLI. Myöhemmin TAIMO.
LALLI.
Se ompi merkillinen jumala…
On tosin! Merkillisen julma! Kaiken
Mun mailmallisen onneni on tämä
Jumala ryöstänyt ja kansan kaulaan
Se kietomaisillaan on orjuuden
Sitehet tylyt! — Varo itseäs
Sa oudon kansan outo Jumala,
Kuin tulet antimillas oudoilla! —
Mut unta vaan tää kaikki lieneekin. —
(Istuu rahille ja katselee päätänsä nyykähyttäen kultaista
Kristuskuvaa. Ulkoa kuuluu etäältä sota-torven ääni, mutta
Lalli sitä ei kuule. Taimo tulee.)
TAIMO.
Oi kuolemata autuaallista!
Hän ensin rukoili niin hellästi.
Kuin oisi kevät-tuuli rukoillut.
Jos sanoilla se saisi sanotuksi
Miel'liikuntonsa! sitte unehen
Hän kuolon nukkui, nukkui kauniisti
Kuin lapsi nukkuu helmaan äitinsä,
Ja näkyi minusta kuin olisi
Kaikk' kaikki taivaat auenneet, niin kirkas
Tuo loisti valo taivahalla! — Teistä
Hän puhui aivan viime hetkenä.
LALLI (Viheltää).
TAIMO.
Te vihellätte…
LALLI.
Istu sivulleni
Ja vihellä! — Se hauskaa työtä on!
(Nousee seisaallensa.)
Ha! ha! ha! ha! — Ma olen hullu!
(Istuu uudestaan.)
TAIMO.
Ukko
Varjelkoon teitä hulluks' tulemasta!