LALLI.
Lempesi on kuollut, kuihtunut,
Kuin kukka, myrskyn murtama.
KERTTU.
Sen vien
Ma muuttumattomana hautahan.
Mun neuvoani seuraa!… Hyvästi!
LALLI.
Sa menet! Älä mene!… Armas Kerttu
Suo mulle vielä yksi syleily!
Oi, oletko niin kova? — Rintani —
On haljeta!
(Avaa kätensä ja Kerttu lankee hänen rintaansa vastaan.)
LALLI (Painaa, hetken äänetönnä Kerttua syleiltyänsä, oikean
kätensä otsaansa vastaan, tukien sen ohessa vasemmalla
kädellänsä Kerttua.)
Kaikk' on taas hyvin, kaikki
On vanhoillansa! Kerttu — sinua
Ma lapsuudestan' asti rakastin…
Nyt onnelliset jälleen olemme.
Et jätä enää koskaan minua.
Mun luoksen', armas, jäät sa ainiaan
Ja olet mulle kallis lohduttaja!
Tuo ikävä vaan oli unelma!
Nyt vihdoin heräsin ma keveällä
Mielellä, siitä iloiten kuin kaikki
Vaan oli tyhjää, perätöntä unta!
Voi! Olipa tuo raskas unelma!
Oh! Oh!
KERTTU (Irroittaa itsensä Lallin syleilystä).
Sa haaveksit, Mun täytyy mennä.
Yks rukous viel' alla tähti-taivaan!
Se koskee sinua… Sa onneton!
LALLI.
Ah Kerttu! Jätätkö sa kuitenkin…
KERTTU (Antaa Lallille kultaisen Kristuskuvansa.)
Ma jätän, mutta Hän ei ketään jätä!
TAIMO.
Se ompi merkillinen oppi, josta
Te aina puhutte ja merkillinen
On teidän jumalanne, emäntä!
(Auttaa horjuvaa Kerttua ovesta ulos.)