NYYRI.
Ja kansas vapauden menetit!
KITKA.
Niin tein… Haa!
LALLI.
Siaa epä-toivolle
Ei ole tässä! Mailman matkoilla
Jos on tuo malja — olkoon vaan! Ei koske
Se seikka minuhun. Sen loihtu-voima
Ei voinut olla suuri — vaivainen
Jok' itsiään ei tiennyt varjella!
KITKA.
Sill' oli Sammon voima. Sanoja
Sen piirustimiin muinoin luetuita
Ei kukaan kuolevainen enää tunne!
(Talonpojat, jotka veivät Tarvon, tulevat.)
ENSIMÄINEN TALONPOIKA. Julmalla jupinalla ja pahalla pakinalla tervehteli metsän ukko synnyinmaansa pettäjää.
TOINEN TALONPOIKA. Mutta hän ei tilkitse suutansa turpeenalaisenakaan. Kauhistavimmalla tavalla kirosi hän meitä, ennustaen meille surmaa ja häviötä, meille kaikille, mutta erinomattain Kitkalle ja Lallille!
KITKA.
Mä pelkään, että ennustuksensa
Myös toteutuvat!
LALLI.
Harha-luuloa!
En usko velhon ennustamia
Ja kunniansa menettäjän sanat
Mä ylen-katson! — Kunnottomille
Ei suonut hurskas Ukko loihtu-lahjaa
Ja ennustuksen pyhää taitoa.
Mut kuinka onkin — pelko meit'
Ja valitus ei tuota valistusta,
Vaan syöksee syvemmälle turmioon.
Niin Hiitehen nuo Lemmon sikiöt,
Kuin miehen mieltä pahoin pilaavat,
Nuo kaksoisveljet valitus ja pelko! —
Sen sijaan rohkeutta veikot! Siinä
On meidän tukemme ja siinä keino,
Jok' ammoin autti esi-isiämme
Kun verivihollinen maahan ryntäs!
Siis vannokamme vala vakainen
Ja jalo, että vapautemme pyhän
Me pelastamme taikka kuolemme
Sen puolesta!
(Vetää miekkansa.)
Tää vala vannokaa!
(Talonpojat nostavat aseensa, Nyyri nyrkkinsä,
Kitka yksin istuu huolellisna rahilla.)