SORRI.
Mitä
Sanotte, Kitka?
LALLI.
Niinkuin vanha tammi
Lujana seisoo myrskyn raivotessa
Ja levittelee suojaks nuorten vesain
Latvansa tuuhean. Niin tekin äsken
Viel' olitte se vahva varjo-puu,
Jonk' alla kasvoi nuorten rohkeus
Ja arkuus paisui luottamukseksi.
Nyt ai'otteko kauas karkoittaa
Tuon rohkeuden, jonka jäykkyytenne
Meiss' synnytti?
KITKA.
En ai'o … mutta kuule.
LALLI.
Ma kuulen…
KITKA.
Kuule … kallis maljani…
NYYRI (Kiivaasti).
Sun kallis maljasi?
KITKA.
Sen kristityt
Nuo rosvot varastivat!
NYYRI
Varastivat!
Niin langetkohon orret pirtistämme
Ja kukistukoon huone onnettomain!
Ma rakkaat poikani kaikk' kadotin,
Mut en mä itkenyt, en vaikeroinnut,
Kun oli mulla toivo kostosta
Ja rauhaisasta Manaan-matkasta;
Nyt päiviäni itken poloinen!
(Hän itkee.)
KITKA.
Sen kiireessäni pöydäll' unhotin!