TAIMO (Yksin). Voi mitä aikoja! mitkä ajat! — Tuollaiset ovat nyt miehet ja naiset kurjat viheliäiset vielä tuhatta hullummat! He kallistavat päätänsä ja huokaavat: "Oi Ukko Jumala! Oi Herra Kristus!" — Jospa sentään olisin päässyt sotaan, mut isäntä ei enää kärsi niitä, joita hän ennen on kärsinyt. Minä en enää kelvannut hälle seuraajaksi. Ohhoh! Aikani kuluksi hion nyt miekkaani, sillä toivon kuitenkin, että minullekin vielä paremmat päivät koittavat!
(Ensimäinen lähettiläs tulee.)
Kolmas Kohtaus.
TAIMO ja ENSIMÄINEN LÄHETTILÄS.
TAIMO (Itsekseen).
Ken ollee tuokin vieras? Kiivaasti
Hän katsoo minua — tai miekkaani;
En tiedä kumpaista.
ENSIMÄINEN LÄHETTILÄS.
Sa olet Lalli?
TAIMO.
No entäs jos ma oisin?
ENSIMÄINEN LÄHETTILÄS.
Sinulle
Ma Lounais-Satakunnan miehiltä
Tuon terveisiä…
TAIMO.
En! En ole Lalli!
Ma tosin olen Lallin kanssa käynyt
Ain asti Vienaan sekä siellä nähnyt
Niin armottoman monta kummitusta
Ett' ei tää illan hetki riittäisi,
Jos niistä kertoilemaan rupeisin —
Ma olen Taimo kauas-kulkia
Ja puolen-mailman-halki-retkeiliä!
(Lalli, täydessä sota-asussa, tulee.)