KERTTU (Hiljaan).
Herran avulla
Voin pilkan katkerankin kantaa.
LALLI.
Pilkka!
Ei ollut puheessani pilkkaa, vaimo!
En julkee, kurja, sua pilkata
Kun surkuttelemattakaan en voi
Ma olla! — Hourauksistasi luovu
Ja anna järkes valon uudestansa
Sun mieltäs sameata valaista! —
Miks'et sä onnellisna tahdo elää
Ja arvossa ja kunniassa? Miksi
Sä hylkäät osan, jota tarjona
Ei ole yhdelläkään naisella
Lapista asti Suomen lahtien rantaan?
Ken toinen eikö soisi mielellänsä
Niin olla arvon helmassa, kuin sinä
Ain olet ollut! — Taikka puuttuiko
Sinulta jotain, jota halusit
Omakses saada? Eikö alati
Sun tahtoasi ole noudatettu
Ja pyytämäsi, jopa pienimmätkin,
Ne koska jäivät suostumusta vailla?
Vaan kuinka hellyyttäni palkitset
Ja rakkauttani? — Mut kuitenkin
Voi kaikki vielä toisin muuttua
Jos muutat mielesi ja Ilmarin
Taas saatat kotia. — Sä näännyt, Kerttu.
(Kiiruhtaa Kertun luo ja avaa hänen siteensä, mutta
kuullessansa ääniä ulkoa sitoo hän ne uudestaan.)
Se ei käy laatuun! Herkkä-mielisyyttä
Jos meidän miehet kerta näkisi
Mun osoittavan, mahtavuuttani
Se vahingoittais. Sit' en menettää
Ma saa, kun isänmaamme pelastus
On minun toimeni. Kaikk' arvoni
Mä tähän toimeen tyystin tarvitsen.
(Kitka ja Sorri seuraajinensa tulevat.)
Yhdeksäs Kohtaus.
EDELLISET ja TULLEET.
KITKA (Heittäytyy huolellisna rahille).
SORRI.
Totuuden lausui huhu onneton!
LALLI.
Siis muukalaisten rakentama linna?