PISPA HENRIK (Itsekseen).
Mieleni
On eriskummallisen synkistynyt
Ja elämäni oudon raskaaksi
Ja tukalaksi tuntuu, ikäänkuin
Ois sydämestän' elon enkeli
Jo luopumaisillaan! Tää yks' on niistä
Hetkistä, joina kaikki puuhamme
Ja pyrintömme täällä maailmassa
Mitättömiksi meille näyttävät
Ja turhamaisiksi. Ei tahtois enää
Sielumme kuolematoin asunnossa
Asua synti-riettaassa. Se tuntuu
Hänelle ahtaaksi. Hän ikävöitsee
Jo päästä pian siihen kotihin,
Miss' ilo suur' on, suru tuntematon.
KAARLO.
Ei kuulu vastausta. Syvästi
Tuon töllin asujamet makaavat,
Mut rynnäkön teen uuden voimakkaamman.
(Hän kolkuttaa.)
TÖLLIN ISÄNTÄ (sisältä).
Kuka siellä jyskyttää?
KAARLO.
Rauhalliset matkustajat, jotka pyytävät yösiaa.
TÖLLIN ISÄNTÄ. Mitkä matkustajat? Rauhalliset eivät sellaista meteliä pidä!
KAARLO (Pispa Henrikille).
Hän kysyy meiltä, kutka olemme?
En tiedä vastanenko?
PISPA HENRIK.
Vastaa suoraan!
KAARLO.
Mut jos on vihollinen hänkin?
PISPA HENRIK.
Missä
Se seutu, joss' ei niitä löytyisi?