KERTTU.
Voisitko olla vaiti, hinnalla
Vait'olemisesi jos lunastan?
KAARLO.
Mun isän' oli mykkä. Minäkin
Voin olla puhumatta niinkuin kala.
Ma tulen isääni.
KERTTU (Viskaa vähäsen kukkaron, joka kilisten putoo Kaarlon eteen).
Kas tuoss' on hinta!
Nyt ystäväni, muista lupauksesi
Ken hyvänsä jos kysyy sinulta
Jotakin minusta tai miehestä.
Jon tästä ohitse näit menevän —
Et meistä virkata saa sanaakaan!
(Itsekseen.)
O, kallis, pyhä neitsyt! Vahvista
Mun heikot, väsynehet voimani!
(Menee oikealle.)
Neljäs Kohtaus.
KAARLO (yksin). Kummallinen ilmaus! Mikä oli hänellä oikein aikomuksena ja mitä miestä hän tarkoitti? — Hm… Sen vaan tiedän, ett'en sitä miestä ole nähnyt! — (Ottaa Kertun antaman kukkaron ja tarkastaa sen sisältöä.) — Yks … kaks … kolme … neljä … viis… Hoo! Anteliaisuudesta, jolla lahjojaan jakelee, voisi päättää niitä liiankin helposti ansaituiksi! Jo ymmärrän! Eikö hän pelännyt, että joku nenäkäs kysellä olisi häntä takaa-ajamassa?
(Pispa Henrik tulee.)
Viides Kohtaus.
PISPA HENRIK ja KAARLO.
KAARLO.
Valveilla pispa vielä!