KERTTU (Ääneen, kokein tehdä itsensä tuntemattomaksi).
Hyvää iltaa!
KAARLO (Teeskennellyllä äänellä).
Iltaa!
Sull' ilta onko nyt, kuin toisilla
Jo pian sydänyö on lopussa.
KERTTU.
Äl' ole suutuksissa, mutta sano,
Mik' on se usko, jota tunnustat?
KAARLO.
Se koskisiko sinuun? Paras usko,
Mi löytyy alla kirkkaan auringon,
On minun uskoni.
KERTTU.
Siis kristitty?
KAARLO (Itselleen).
Kah heittiötä! Kuinka juonikkaasti
Hän kysyy! Varmaan on hän vakoja.
(Ääneen.)
Hoh! Pidätkö sä Kristin uskoa
Niin oivallisna uskona, ett' uskot
Sen parhaaks' uskoks'? Hukka sinulle,
Jos olet kristityksi ruvennut!
(Itsekseen.)
Tuo vast' ol' oikein uskon puhetta!
KERTTU.
Ken sanonut on mua kristityksi?
En itse kuitenkaan. Nyt suorasti
Ja vääristelemättä vastaa mulle.
Oletko nähnyt jonkun miehen käyvän
Täst' ohitse?
KAARLO.
Miks' en ma olisi —
Vaikk' kuinka monta!
KERTTU.
Älä koukuittele!
KAARLO (Viitaten oikealle).
Hän äsken tuonne juosta harppasi
Ja kiire näytti olevanki hällä!