TÖLLIN ISÄNTÄ.
Oi! Pispa Henrik! — Rauha Jumalan!
(Aukaisee oven.)
Siunattu Herran tervetultuas
Mun köyhään, alhaisehen majaani!
PISPA HENRIK (Itsekseen).
Mun henkeni ma suljen huomahas
O Herra! Koska kuolemani hetki
Ja tilin hetki lähestyy, en tiedä —
Mut sangen suruinen on mieleni!
(Menee tölliin.)
Toinen Kohtaus.
KAARLO (Yksin). Pispani ja herrani oli sangen vaalea ja vallan tuskaantuneeksi näytti. Oi, minkätähden läksi hän tähän kirottuun maahan, jossa ihmiset ja pedot ovat serkuksia! Upsalassa oli toinen elämä! Vereni vilusta hyytynyt taas lähtee virtaamaan, kun sitä ajattelen. Ah, mitkä temppelit, mitkä juhlat, mitkä kestit! — En olisi pispan sijassa tätä hyvyyttä jättänyt, sen suorastaan tunnustan, vaikka todellakin olen yhtä kiivas kristitty kuin moni muu. — Mutta levolle en mene tänä yönä, sillä merkillinen kavaluuden ja onnettomuuden haju pistää nenääni, vaikka on näin kova pakkanen. — (Pakkanen paukkuu, Kaarlo hypähtää säikähdyksestä.) — Pyhä neitsyt! pyhä Pietari, pyhä Ansgarius ja kaikki muut pyhät minua suojelkoot! Mikä räjähdys oli tuo?… Hm… Pakkanen vaan nurkissa paukahteli — ei mitään muuta. Niin vähästä me syntis-raukat säikähdymme.
(Kerttu tulee vasemmalta.)
Kuudes Kohtaus.
KAARLO ja KERTTU.
KERTTU (Itsekseen).
Mun täytyy tuota miestä puhutella —
Mut rohkenenko?
KAARLO (Itsekseen).
Tuosta vaimosta
En hyvää aavista! Mut varoillani
Ma tahdon olla!