SORRI.
Kuin särki ikeen ilkeän,
Jok' oli kansan kaulaan isketty.
Ja riipi jaloistamme orjan paulat!
LALLI (Itsekseen).
Nuo hänen silmäyksensä!
NYYRI.
En sanaa
Saa sulast' ilosta ma sanotuksi!
LALLI (Itsekseen, mutta puoleksi korkealla äänellä).
Anteeksi kuollessansa antoiko
Minulle? Ha! ha! ha! Ma olen Lalli,
En anteeksantamustaan tarvinnut.
En!
(Huutaa.)
Lalli minä olen!
KITKA.
Sa jalo sankari
Lalli olet.
LALLI (Näyttää miekkansa Nyyrille).
Sorri, katsoppas!
Et löydä siinä veren tilkkaakaan.
Vaikk' kielelläs sen tyyni nuolisit.
Se pystyy hyvin tämä kalpani!
Mut mitä vastaat?
NYYRI.
Mua Sorrina
Pidätkö? — Lalli, miksi vapiset?
Sun muotos on niin vaalea kuin lumi
On laaksossa! Et, toki pelänne?
LALLI.
Sun muotos Hiittä hirvittäisi, akka!
(Kaarlo tulee hieroen silmiänsä ja juoksee tölliin.)
SORRI.
Miks' enää viivymme? Jo lähtekämme
Kotia, peijaisia viettämään,
Ja peijais-olvin juotuamme — sotaan;
Karkoittamahan vihollisiamme!
Tuo kelpo lakki sinun päässäs, Lalli,
On heitä kovin säikähdyttävä!