KAARLO. Mut kauhistavampi oli sitä nähdä! Itse perkeleenkin veri olisi hyytynyt hirmusta,
ENSIMÄINEN MUNKKI.
Haa! kyllä ilkityönsä rankaisemme!
JOHANNES.
Hän poltettakoon!
NYYRI (Katsoo vihalla ja ylen-katseella ympärillensä).
KANSA.
Poltto-lavalle!
(Joukko miehiä ja naisia kiiruhtaa kantamaan puita
kolmannen nuotio-valkean tykö.)
ENSIMÄINEN RITARI.
Mua kummastuttaa, että kuletetaan
Härillä pispan pyhää ruumista!
KAARLO. Se oli hänen oma tahtonsa, vainaja oli jo edeltäpäin siitä antanut minulle määräyksensä. Näin hän sanoi:
"Kun kerta luovun täältä maailmasta
Ja lähden Manan teille, älköön vaan
Mua, Kaarlo, haudattako paikkahan
Lähellä kuolin-vuottan' olevaan.
Ei saa mun ruumiin' rauhaa mullassa,
Jok' ompi verelläni lioitettu.
Mut härkäpari löytää hautani;
Miss' seisahtuu se kerran kolmannen —
Siin' on mun kalmistoni. Rakentakaa
Herralle huone siihen. Lukekaa
Minulle siinä sielu-messuja." —
Nyt seisahtuivat härät toisen kerran. Siis ei voi pyhä paikka olla kaukana. — Mutta oi minua onnetonta, että olen kaiken tämän nähnyt, ett'en ennen pispani ja herrani kuolemaa päässyt Manalahan!