Jos everstiluutnantti olisi katsellut tätä talonpoikaa yhtä tarkoin kuin hän katseli tuota kuluneesen päällysviittaan puettua herraa, olisi hän tuntenut hänen hyväksi ystäväkseen Jakobsson'iksi.
19 LUKU.
Viime aikoina oli paljon puhuttu kuningattaren aikomuksesta luopua hallituksesta, mutta aina kuitenkin, jotenkin salaperäisesti, sillä hän ei tähän saakka ollut ryhtynyt mihinkään niin sanoaksemme viralliseen toimenpiteesen pannakseen tätä päätöstänsä käytäntöön. Jonkun aikaa ylläkerrottujen tapausten jälkeen näytti hän kuitenkin tahtovan ryhtyä asiaan päättävän vakavasti. Neuvosto kutsuttiin näet Elokuun 7 p:nä kokoon, saadakseen juhlallisessa istunnossa tiedon tästä hänen päätöksestänsä. Tieto tästä herätti iloa niissä, jotka olivat tyytymättömät hänen tuhlaavaiseen hallitukseensa, ja näiden luku oli viime vuonna siihen määrin kasvanut, että semmoisiin, jotka toivoivat hänen luopumistaan kruunusta, ainakin pääkaupungissa saattoi lukea melkein kaikki ihmiset paitsi ylimyskuntaan kuuluvia. Nämätkään eivät tosin olleet Kristiinaan tyytyväisiä, mutta he halusivat kuitenkin pitää hänen vioistansa huolimatta, sentähden että he hänen hallituksensa aikana arvelivat saattavansa olla rauhassa reduktioonista, jota he pelkäsivät pahemmin kuin ruttoa; jos sitä vastaan uusi ruhtinas tulisi hallitukseen, niin oli pelättävä, että hän aatelittomien säätyjen ja alhaisemman aateliston avulla voimakkaasti ryhtyisi auttamattoman kevytmielisesti lahjoitettujen kruununtilusten takaisin-ottamiseen valtion omiksi, siten lisätäkseen kruunun niukoiksi käyneitä tuloja, mahtavuutta ja arvoa.
Erittäinkin tyytymättömiä Kristiinan hallitukseen ja sentähden enimmän iloissaan hänen hallituksesta luopumisensa toteutumisesta olivat salaisen "P.C.G. seuran" jäsenet. Ja kun he ylipäänsä olivat semmoisia miehiä, joiden mielipiteisiin eivät minkäänlaiset itsekkäät syyt vaikuttaneet, vaan todellinen, palava isänmaan-rakkaus, niin oli heidän ilonsa tavallaan enimmän oikeutettukin. Yhdessä iloitaksensa siitä mieluisasta sanomasta, että kuningatar aikoi ilmoittaa neuvostolle hallituksesta luopumisensa, päättivät he pitää yleisen kokouksen samana elokuun 7:nä päivänä. He tiesivät kyllä, että neuvosto kaikella mahdollisella tavalla koettaisi saada kuningatarta aikeestaan, mutta he tunsivat myös Kristiinan itsepäisyyden ja toivoivat, että neuvoston vastustus vaan yhä enemmän kiihoittaisi häntä saattamaan aikomuksensa perille.
Everstiluutnantti Stålsköld'in piti sinä päivänä ensikerran esiytyä seurassa, jonka jäseneksi hän vähää ennen oli otettu. Hänen vastaan-ottamisensa ei ollut herättänyt epäilystä eikä vastustusta, sentähden että häntä pidettiin semmoisena henkilönä, johon täydellisesti voi luottaa. Kokouspaikka oli niinkuin tavallisesti Aake Berg'in luona. Jo iltapuoleen ja muutamia tuntia aikaisemmin määrättyä kokous-aikaa, lähti everstiluutnantti Aake Berg'in luo, koska hänen aikomuksensa oli käydä vieraissa Aake Berg'in ja hänen perheensä luona. Sattumalta oli Pentti Esanpoikakin saapunut sinne.
Sittenkuin everstiluutnantti näiden henkilöiden seurassa, joille kaikille hän oli suuressa kiitollisuuden velassa paranemisestaan, oli viettänyt muutamia kaikin puolin iloisia hetkiä, saapui vielä muuan henkilö, jota everstiluutnantti ei tuntenut, mutta joka esiteltiin hänelle erään Tukholman arvokkaimman ja rikkaimman tukkukauppiaan pojaksi. Hän oli hyvin nuori mies, siivon ja vakavan näköinen, sangen kaino ja vaatimaton, mutta muuten miellyttävän näköinen. Hän ei juuri ensinkään ottanut osaa puheluun ja vastasi hänelle tehtyihin kysymyksiin lyhyesti ja karttavasti. Mutta jos hänen suustaan lähtikin harvoja sanoja, niin ilmaisivat hänen silmäyksensä sitä enemmän, ja se, joka viitsi katsoa hänen tummansinisiin silmiinsä, tuli hyvin pian vakuutetuksi siitä, ett'ei hän tyhmyydestä pysynyt noin erillään, vaan joko ennakolta mietitystä hiljaisuudesta tahi synnynnäisestä taipumuksesta vaiteliaisuuteen. Etenkin näytti kaunis, nuoruudesta ja terveydestä hohtava Elsa olevan hänen huomaavaisuutensa esineenä, ja hän katseli tyttöä semmoisilla silmäyksillä, jotka kylläkin selvästi osoittivat mitä sydämellisintä ihailua ja hellyyttä.
Everstiluutnantti Stålsköld ei saattanut käsittää, miksi tämä nuorukaisen huomaavaisuus ja hänen katseensa loukkasivat häntä, tahi miksi hän alkoi tuntea vastenmielisyyttä semmoiseen henkilöön, joka ei koskaan ollut tehnyt hänelle mitään pahaa. Niin tarkoin, kuin olisi ollut kysymyksessä vihollisen sotajoukon aseman vakoileminen, piti hän silmällä tämän kaikkia liikkeitä. Mutta ei siinä kyllä, Elsankin käytöstavasta nuorukaista kohtaan otti hän vaarin yhtä huolellisen tarkasti. Ja vaikk'ei hän siinä huomannut mitään, joka olisi saattanut osoittaa hänen mieltymystään tuohon nuoreen mieheen, niin pysyi hän kuitenkin vasten tahtoaankin pahalla tuulella ja alakuloisena. Hyvin huonolla tuulella lähti hän sitten Aake Berg'in ja Pentti Esanpojan seurassa kokoukseen. Nuorukainen, joka ei ollut osallinen valtiovehkeisin, tahtoi samalla lähteä, mutta jäi Amalia rouvan monista pyynnöistä iltaiselle. Tämä seikka suututti everstiluutnanttia yhä enemmän.
Vaikka mieli-ala kokouksessa oli ylipäänsä hyvin iloinen, ei everstiluutnantti kuitenkaan saattanut päästä pahasta tuulestaan, vaikka hän tekikin muutamia sitä tarkoittavia yrityksiä. Moni puhuja esitti kaunopuheisilla ja innostuttavilla sanoilla sitä onnellisempaa tulevaisuutta, joka kuningattaren kruunusta luopumisen jälkeen koittaisi heidän rakkaalle Ruotsillensa ja mainitsi ilolla niitä hyviä toiveita, joihin syystäkin sopi antautua tulevan hallitsijan, prinssi Kaarle Kustaan, suhteen, mutta paljon siitä mitä sanottiin jäi everstiluutnantilta huomaamatta. Otettuansa osaa siihen innokkaasen eläköön-huutoon prinssille, johon kokous loppui, lähti everstiluutnantti kotiin, yhä hyvin kiihtyneessä mielentilassa.
Kotia päästyänsä sai hän palvelijaltansa kuulla, että hänen poissa ollessansa kokonaista kolme sanantuojaa oli tullut kuningattaren luota, sekä että niillä kaikilla oli ollut toimena kutsua häntä linnaan. Viimeinen sanantuoja oli lähtenyt käskettyään palvelijan pyytämään herraansa kohta kotiin tultuaan ja muuta kutsumusta odottamatta lähtemään kuningattaren luo. Kysymyksessä sanottiin olevan hyvin tärkeän asian, joka ei sietänyt vähintäkään viivytystä.
Kun kello oli jo yli 10, huomasi everstiluutnantti mahdottomaksi tänä iltana totella käskyä, ja lähti sentähden levolle, hetken aikaa vaivattuansa päätään arveluilla sen asian laadusta, joka oli kysymyksessä. Vaikka hänen ajatuksensa olivat täten kääntyneet toiseen suuntaan, kummitteli kuitenkin vielä unissakin tukkukauppiaan poika hänen mielikuvituksessaan.