Levosta virkistyneenä heräsi hän aamulla muuttuneella mielellä, ja ajatteli nyt ihmetellen pahaa mielialaansa edellisenä iltana. Hän melkein häpesi sitä, että oli saattanut olla niin narrimainen ja naurettava; sillä siltä kannalta katseli hän nyt asiaa.

Sen että nuori mies osoitti melkein ihmeteltävän kaunista tyttöä kohtaan huomaavaisuutta, piti hän nyt luonnollisimpana asiana maailmassa, ja siitä suuttumisen saattoi synnyttää vaan satunnainen, terveelle järjelle käsittämätön oikku. Semmoisen oikun syyksi luki hän siis eilis-iltaisen pahan tuulensa, ja torui hiukan itseänsä siitä, että oli tehnyt itsensä syypääksi juonikkaisuuteen.

Myös päätti hän varoa, ett'ei semmoinen hänessä muuttuisi tavaksi ja paheeksi. Olisipa häpeällistä, jos häneen, mieheen, ilmestyisi se heikkous, joka huonosti sopi naisellekin.

Näissä mietteissä oli hän sill'aikaa pukeutunut, ja lähti kohta sitten linnaan menemään. Linnanpihalla tapasi hän tutun kapteenin aatelis-lippukunnassa. Kapteenilla näytti, hänen ripeistä askeleistaan päättäen, olevan hyvin kiire.

"Hyvää huomenta kapteeni! Mihin niin kiireesti", sanoi everstiluutnantti Stålsköld ja seisahtui.

"Tuhat tulimmaista, everstiluutnantti hyvä!" vastasi kapteeni. Minua lähetetään, niinkuin olisin vainukoira, etsimään pa'enneen ketun jälkiä! Olen vakuutettu siitä, ett'en saa häntä kiinni, mutta jos niin vasten luuloani tapahtuisi, niin tuon hänen tänne Tukholmaan, jossa aiotaan katkaista hänen kaulansa!"

"Mistä ketusta te oikeastaan puhutte?"

"Hän on perhanan roisto, pääkonna!" jatkoi kapteeni. "Tahi vielä pahempikin — jesuiitti, paavillinen käännyttäjä ja kansan kiihoittaja, ja tiesi Jumala mitä kaikkea! Se on saakelin juttu! Tuo paatunut lurjus — hänen nimensä on Antonius Macedo — on oleskellut Tukholmassa Portugalin lähettilään salaisena rippi-isänä, mutta samalla on hän koettanut vietellä ihmisiä rehellisestä kristin-uskostaan, ja käännyttänyt inhoittavaan oppiinsa. Sitä paitsi kuuluu hän tehneen monta muutoin sievää tepposta! Päästäkseen ikävistä jälkilaskuista ja siitä rangaistuksesta, jonka laki määrää sellaisista jumalattomista kepposista, on hän nyt viimeinkin lähtenyt käpälämäkeen! Kuningatar on kovin suutuksissaan siitä, että semmoinen lurjus on hänen tietämättänsä oleskellut valtakunnassa, ja on käskenyt kaikin voimin ajamaan häntä takaa. Minä olen seitsemäs hurtta, joka lähetetään liikkeelle".

"Sitten tulen minä varmaankin kahdeksanneksi", mietti everstiluutnantti, ollen suuresti kummastuvinaan siitä mitä sai kuulla. Ääneensä lausui hän: "Teillä on vaikea tehtävä toimitettavana, herra kapteeni, sillä helpompi olisi epäilemättä saada kiinni kaikki oikeat ketut, jotka juoksentelevat Ruotsin rajojen sisällä, kuin vangita yksi ainoa jesuiitti. He ovat kavalampia kuin kärmeet, mutta näyttävät kyyhkyisiäkin viattomammilta".

"Sen tiedän", vastasi kapteeni. "Koetanpa kuitenkin kykyni mukaan saada toimeen mahdottomiakin, vaikka varmaan aavistan, ett'en ainakaan minä tule sitomaan köysiä hänen kaulaansa. Mutta perhana vieköön! Olinhan unhoittamaisillani, että kiire tässä kohden on ensimmäinen ja pää-asia! Hyvästi, herra everstiluutnantti!"