Mahdollisimman kiireesti alkoi everstiluutnantti matkansa, mutta päästyään kerran kaupungista, ei hän juuri kiirehtinyt. Päinvastoin koetti hän asettaa kaikki niin mukavalle kannalle kuin mahdollista, tehdäkseen pakollisesta, turhasta matkastaan miellyttävän huvimatkan.

Vietettyään Kalmarissa iloisen päivän erään sinne sijoitetun suomalaisen upseerin seurassa, joka oli vanha ystävä sodan ajoilta, palasi hän Tukholmaan, sydämessään vakuutettuna siitä, ett'ei ollut asiassaan onnistunut huonommin kuin muutkaan ne herrat, jotka olivat lähteneet ajamaan takaa jesuiitti Antonius Macedoa.

20 LUKU.

Lyhyeksi tuli niiden ilo, jotka toivoivat kuningattaren ai'otun kruunusta luopumisen toteutumista, sillä jo marraskuun alussa taipui hän neuvoston ja säätyjen Tukholmaan kokoontuneen valiokunnan pyynnöstä pysymään hallituksessa. Monta seikkaa oli saattanut Kristiinan ennen tekemän päätöksen horjumaan, paljon vaikuttivat neuvoston ponnistukset ja vanhan valtiokanslerin kaunopuheisuus, mutta yhtä paljon, jos ei enemmänkin, ne epäsuotuisat mielipiteet, joilla huhu hänen aikomuksestaan kaikkialla ulkomailla otettiin vastaan, sekä ne lukuisat, semmoisilta henkilöiltä saamansa epäyskirjeet, joiden mielipidettä hän piti suuressa arvossa. Näihin pääsyihin tuli vielä lisäksi muita sivuseikkoja, joita meidän asiamme ei ole luetella eikä mainita.

Suuttumuksella ja tyytymättömyydellä kuuli yleisö ilmoituksen tästä. Erittäin kiukuissaan olivat "P.C.G. seuran" jäsenet, kun siten näkivät kaikki unelmansa kultaisesta tulevaisuudesta kerrassaan haihtuneen ja rau'enneen. He olivat päättäneet kokoontua säännöllisesti kerta viikossa, ja näissä heidän kokouksissaan käytetty puhetapa tuli kerta kerralta yhä uhkaavammaksi ja hallitukselle vihollisemmaksi. Tosin olivat useimmat heistä peri-aatteeltaan kaikkia väkivaltaisia mullistuksia vastaan, mutta rohkeimmat, niinkuin Jakobsson, Aake Berg, y.m., vaativat ääneensä, että oltaisiin valmiit ryhtymään vallankumous-toimiin, "kun nyt oli huomattu, ett'ei muulla keinoin voitu päästä ranskalais-naisesta erilleen". Näiden viimeksi mainittujen mielipide olisikin mahdollisesti ajan pitkään päässyt voitolle seurassa, joll'ei muuan tapaus olisi aivan selvästi osoittanut, kuinka vaarallista oli ryhtyä vallankumous-tuumiin, ja kuinka vähän saattoi toivoa silloisissa suhteissa sitä tietä saada asia onnelliseen päätökseen. Tämä tapaus, joka vaikutti varsin paljon seuran tulevaan vaikutustapaan, on historiassa tunnettu "Messenius'en kapinaliiton" nimellä.

Kun ei ainoastaan kaksi seuran etevintä johtajaa, pormestari Niilo Niilonpoika ja kaupunginkirjuri Niilo Pietarinpoika Skunk, tullut sekaantuneeksi tähän kapinaliittoon, vaan tämän kertomuksen päähenkilönkin osaksi tuli siinä muuan tehtävä, niin täytyy meidän tarkastella sitä hiukan tyystemmin. Ei kuitenkaan tämän teoksen koko salli tämän tapauksen täydellistä ja seikkaperäistä kertomista, jota vastaan on esitys siitä kertomuksen juoksulle välttämätön.

N.k. Messenius'en kapinaliitto on saanut nimensä Messenius suvusta. Scondia illustrata'n mainio tekijä, oppinut historiantutkija Juhana Messenius on suvun kantaisä. Hänen surulliset elämänvaiheensa ovat yleisesti tunnetut. Meille suomalaisille on hän erityisesti muistettava siitä syystä, että hän juuri Suomessa kirjoitti mainitun suuren historiallisen teoksensa niiden yhdeksäntoista vuoden kuluessa, jotka hän vankina vietti Kajaanin linnassa. Melkein yhtä mainioksi kuin hänkin oli hänen vaimonsa Lucia Grothusen tullut, osaksi tuosta melkein verrattomasta uskollisuudesta, jolla hän otti osaa kaikkiin puolisonsa kärsimyksiin, osittain toranhaluisesta äkäisestä luonteestansa. Näiden poika oli se Arnold Juhana Messenius, joka Messenius'en kapinaliiton kautta on tullut niin surullisen mainioksi. Riidanhalu, kiivaus ja horjuvaisuus olivat olleet isänluonteen pää-ominaisuuksia, toranhalu ja äkäisyys äidin. Arnold Juhana oli isän hyvän käsityskyvyn ohessa perinyt nämätkin onnettomuutta tuottavat ominaisuudet, ja häneltä menivät ne perinnöksi hänen pojallensa Arnold'ille, joka oli kapinaliiton varsinainen toimeenpanija.

Arnold Juhana Messenius, joka oli toimekseen saanut isänsä teoksen jatkamisen, oli alussa ollut hyvässä suhteessa Kristiina kuningattareen ja saanut tältä monta suosion-osoitusta. Muun muassa oli kuningatar koroittanut hänen aatelissäätyyn ja kaikenlaisilla tekosyillä läänittänyt hänelle koko joukon taloja. Mutta pian rikkoontui heidän välisensä hyvä sopu, ja Messenius meni tyytymättömien puolelle. V. 1650 valtiopäivillä oli toimeliaimpia vastustusmiehiä ja työskenteli innokkaasti samaan suuntaan kuin pormestari Niilo Niilonpoika ja kaupunginkirjuri Niilo Skunk, joiden ystävyyttä hän myöskin haki. Juuri niihin aikoihinpa ensinmainittu näistä herroista olikin ehdoitellut, että Messenius otettaisiin "P.C.G. seuran" jäseneksi. Mutta hänen epäluotettavaisuutensa ja horjuvaisuutensa olivat niin tunnetut, että tämä ehdoitus hyljättiin yksimielisesti. Myöhemmin havaittiin, kuinka viisaasti seuran jäsenet olivat siinä tehneet, ja miksi onneksi se oli seuralle, jotta se oli säännöissään tehnyt sen määräyksen, ett'ei ollut luvallista ilmoittaa seuran olemassa oloa kenellekään, jolla ei seura jo sitä ennen ollut havainnut olevan semmoisia ominaisuuksia, jotka oikeuttivat häntä pääsemään seuran jäseneksi. Sillä tämän määräyksen johdosta ei Messenius tullut tietämään seuran olemista, vaikka hän edeskinpäin kannatti sen mielipiteitä, ja koetti lähestyä jokaista, jonka luuli olevan tyytymättömän nykyiseen hallitukseen.

Tähän aikaan oli poika, Arnold Messenius, 21 vuotias nuorukainen. On mainittu, että hän oli perinyt iso-isänsä onnettoman luonteen ja mielenlaadun; olipa hänen mielikuvituksensa vielä vilkkaampikin ja hänen aatteensa enemmän pilventakaisia kuin sekä isän että iso-isän. Kahdeksantoista-vuotiaana nuorukaisena oli hän tullut prinssi Kaarle Kustaan palvelukseen, ja sittemmin tämän veljen, herttua Aadolf Juhanan, ja etenkin edelliseen oli Messenius hyvin mieltynyt. Etenkin kaksi seikkaa, yhteydessä hänen perittyjen suku-ominaisuuksiensa kanssa teki hänestä mitä traagillisimman henkilön Ruotsin historiassa. Toinen näistä asianhaaroista oli tuo onnettomuus, että hänen täytyi seurustella sellaisen isän kanssa ja toisena pidämme tuon kohtalon, joka saattoi hänen Fors'in kirkkoherran Kristofferin perheesen. Messenius oli näet sairastunut eräällä matkalla Sörmlannissa ja tämä oli hänen silloin ottanut hoitaakseen. Nämät molemmat miehet, isä ja herra Kristoffer, jotka olivat sen ajan kiivaimpia ja hurjimpia puoluemiehiä, saattoivat tuon vilkkaan ja haaveilevan nuorukaisen sille uralle, joka hänen sitten vei perikatoon, ja näiltä sai hän useimmat niistä tiedoista, jotka hän sittemmin pani paperille. Onnettomuuden lisäksi sattui hän rakastumaan herra Kristofferin tyttäreen koko luonteensa tulisuudella. Hänen ja hänen isänsä suostumuksen voittaakseen halusi hän tulla kuuluisaksi ja mahtavaksi. Tämän päämäärän luuli hän saavuttavansa rupeemalla tyytymättömien profeetaksi. Tätä varten ja pelastaakseen prinssin ja isänmaan perikadosta, joka hänen mielestään uhkasi niitä, kirjoitti hän kuuluisan kirjoituksensa prinssi Kaarle Kustaalle. Tämä oli laadittu värssyn muotoon.

Koska tämä kyhäelmä sangen selvästi osoittaa kuningattaren vastustajain mielipiteet hänestä ja hänen hallituksestaan, huomautamme pääkohdista siinä ja teemme tähän Fryksell'in alkukirjoituksesta tekemän otteen. Kuningatar Kristiinasta mainitaan siinä muun muassa: "Hän on hupsu, joka ei ollenkaan ymmärrä hallita, vaan ajattelee ainoastaan leikkejä, huveja ja huvituksia. Tällaisiin ja ulkomaalaisille on hän aivan tarpeettomasti kuluttanut kaikki valtion varat. Jos hän ehkäisemättä saa jatkaa, saattaa hän ehdottomasti koko valtion perikatoon. Hän huutaa tanssijohtajaansa ja kysyy: 'Beaulieu, paljoko maksavat tanssijaiset?' — Tämä vastaa: 'Noin 30,000 plootua, Teidän Majesteettinne!' — 'Mitä', lausuu kuningatar, 'ei enempää? Nouda heti rahat valtiorahastosta!' Joku aika sen jälkeen kysyy hän kamaripalvelijaltaan Juho Holm'ilta: 'Mitä väestöllä on sanomista kaupungissa?' — Tämä vastaa: 'Heistä on aika ikävä, kun ei Teidän Majesteettinne enää pidä tanssijaisia'. — 'Kuule Beaulieu', huutaa silloin kuningatar, 'väestöä täytyy huvittaa! Saat panna toimeen tanssijaiset; vaan mitä ne maksavat?' — 'Noin 20,000 taalaria.' — 'Hyvä', vastaa kuningatar, 'mene valtion rahastoon ja nouda rahat!' — 'Mutta', väittää tanssinjohtaja, 'siellä ei ole rahoja'. — 'Tee niinkuin käsken', vastaa kuningatar, 'minä keksin kyllä keinoja'."