Kun Messenius oli tehnyt tämän epäilemättä sangen todenmukaisen kertomuksen, moittii ja syyttää hän mitä katkerimmin ja suurimmaksi osaksi kokonaan perättömästi valtiokansleria Aksel Oxenstjernaa, valtiomarskia Jaakko de la Gardieta, kuningattaren ent. opettajaa Juhannes Matinpoikaa, kreivi Maunoa ja hänen äitiään Ebba Brahea. Mainituista herroista lausutaan: "Nämät ja muut korkeat herrat pelkäävät prinssi Kaarle Kustaata. Hänen perintö-oikeuttaan kruunuun eivät he milloinkaan ai'o hyväksyä". Nyt luetellaan kaikki ne toimet, joihin he tähän asti ovat ryhtyneet vastustaakseen prinssiä, ja sen jälkeen väittää Messenius, että he varmuuden vuoksi ovat päättäneet ottaa hänen hengeltä. Valtiomarskin rouvalla, kreivitär Ebballa oli myrkkyjuoma valmiina Jakobsdal'issa, jos hän olisi saapunut sinne. Tämän johdosta varoittaa tekijä prinssiä lähtemästä Jakobsdal'iin ja Tukholmaankin paitsi valtiopäiväin aikana, sekä neuvoo häntä lopuksi "ehkäisemään vihollisten tuumat ja tarkastuksen varjossa kokoomaan sotajoukkoja ja lähtemään näillä Tukholmaan; siellä tapaa hän, puolustajia enemmän kuin luuleekaan. Hänen tulee seurata Kaarlo yhdeksännen esimerkkiä ja ottaa hengiltä kaikki ylhäiset; ennen hänestä ei koskaan tule kuningasta. Hänen täytyy surmauttaa sekä nämät että kuningatar Kristiina", j.n.e. Nimen sijasta loppuu kyhäelmä: Tämän tekijä on seurannut teidän kuninkaallista korkeuttanne sotaretkillä.
Messenius ei ollut tarpeeksi varova näin vaarallisen asian salaamisessa. Hän ilmoitti eräälle hyvälle ystävälleen asian, ja jättipä vielä otteenkin prinssilleen lähettämästään kirjoituksesta hänelle. Vaan tämä hyvä ystävä oli niin monen muun hyvän ystävän kaltainen tässä maailmassa, hän petti Messeniuksen. Joulukuun 9 p:nä sai kuningatar vihiä asiasta. Oli ilta. Everstiluutnantti Stålsköld'in oli kuningatar jotakin tointa varten kutsunut linnaan, vaan hän ei voinut päästä kuningattaren puheille, vaikka hän useita kertoja huomautti virkapalveluksessa olevaa kamariherraa saapumisestaan. Koska hän ei uskaltanut lähteä pois, kulutti hän aikaansa etuhuoneissa pitkällisessä ja yksitoikkoisessa odotuksessa. Hetket kuluivat hitaasti, kuten odottajalta ainakin. Silloin saapui ylipäällysmies Herman Fleming. Hän näytti miettivältä ja pyysi pääsylupaa erittäin tärkeässä asiassa; tämän hän heti saikin. Tämä tärkeä asia oli Messeniuksen juttu, josta myöskin hän oli saanut tietää. Kauvan viipyi Fleming kuningattaren luona, ja everstiluutnantin kärsiväisyys oli katkeamaisillaan, etenkin koska hän halusi olla saapuvilla kokouksessa, johon "P.C.G. seura" tänä iltana kokoontui. Hän oli jo päättänyt muitta mutkitta lähteä pois, kun ylipäällysmies samassa silmänräpäyksessä tuli ulos kuningattaren huoneesta, nähtävästi hyvin mielenkiihkossa ja levottomana. Huomattuaan everstiluutnantti Stålsköld'in lensi ilon vivahdus hänen kasvoilleen, ja hän meni suoraan hänen luokseen.
"Hyvää iltaa herra everstiluutnantti!" lausui hän ja ojensi hänelle kätensä. "Onnellinen sattumus on tänä silmänräpäyksenä saattanut teidät tänne ja minä pidän sitä onnellisena enteenä. Muistelen kerran auttaneeni teitä eräästä sangen pahasta pälkähästä. Nyt täytyy minun työstäni silloin vaatia teiltä vastapalvelus. Meidän täytyy puhella tästä asiasta silmänräpäystäkään hukkaan menemättä. Vaan koska asian täytyy jäädä salaisuudeksi teidän ja minun välille, niin vetäykäämme syrjään. Täällä voimme olla piilossa uteliaiden kuuntelijain katseilta".
Nuo molemmat herrat vetäytyivät etäiseen ikkunakomeroon, jonka tiheät uutimet heidät kokonaan peittivät.
Fleming selitti nyt matalalla, melkein kuiskaavalla äänellä, mitenkä kuningatar ja hän oli saanut tiedon eräästä kapinallisesta kirjoituksesta, joka oli lähetetty perintöruhtinaalle, prinssi Kaarlo Kustaalle; tuossa kirjoituksessa kehoittaa tuo vielä tuntematon tekijä prinssiä väkivaltaisiin toimiin nykyisen hallituksen kukistamiseksi.
"Minä olen", lisäsi Fleming, "kaikin voimin koettanut vakuuttaa Hänen Majesteetilleen tämän häväistyskirjoituksen arvottomuutta, vaan kokeeni on onnistunut hyvin huonosti. Hän epäilee nimittäin kaikista vakuutuksistani huolimatta, että häväistyskirjoittaja on liitossa kokonaisen kapinaliittokunnan kanssa, ja — mikä on pahinta — hän epäilee myöskin prinssiä. Syytä tähän luulee hän saavansa siitä, että prinssi ei ole ilmoittanut hänelle kirjoituksesta, jonka hän huhun mukaan todellakin on saanut. Hänen kuninkaallinen korkeutensa on suvainnut uskoa minulle monta tärkeää asiaa ja muuten tunnen hänet liian hyvin silmänräpäystäkään pelkäämättä, että hänellä olisi aikomus yhdistymään kapinoitsijaan tai kapinoitsijoihin, olkoon hänellä mitä syitä tahansa sen salassa pitämiseen. Tämän pitempi salaaminen tulee sangen vaaralliseksi hänen ja kuningattaren väliselle hyvälle sovulle; pait sitä että tuo voi saattaa hänen epäluulon alaiseksi. Ompa sentähden erittäin tärkeätä, että prinssi saa tiedon, että kuningatar on saanut vihiä asiasta, jotta hän voi menetellä sen jälkeen. Hänen puoleltaan pikimiten tapahtuva asian ilmi-anto voi vielä sovittaa kaikki ja poistaa kaikki epäluulot. Ymmärrättehän, herra everstiluutnantti, että tämä asia on varsin tärkeä?"
"Aivan täydellisesti, herra parooni!"
"Hyvä", jatkoi Fleming, "sitten ymmärrätte myöskin, mitenkä välttämätöntä on, että prinssi niin pian kuin suinkin saa tiedon, että kuningatar tuntee konnakirjoituksen. Vielä tänä yönä täytyy lähettää lähetti hänelle tätä ilmoittamaan! Mutta siihen tarvitaan mies, jonka vaiti oloon täydellisesti voi luottaa, sillä kuten helposti ymmärrätte, herra everstiluutnantti, niin on tärkein kohta tässä juuri se, ett'ei kuningatar koskaan saa vähintäkään vihiä tämän ilmoituksen lähettämisestä. Aivan ehdottoman välttämätön on hänen jäämisensä siihen luuloon, että prinssi on toiminut kokonaan omatakeisesti ja ilman mitään kehoitusta. Jos eivät virkatoimeni tekisi minulle kokonaan mahdottomaksi huomiota herättämättä poistua Tukholmasta, en silmänräpäystäkään epäilisi antautua tuon matkan vaivoihin. Tämä asia on niin painava että onnelliseksi suoriutumiseksi antauisin mihin kärsimyksiin tahansa. Eikä ole juuri helppoa löytää täydellisesti luotettavia miehiä. Tämä keskustelu on kylläksi todisteena, että pidän teitä sellaisena, sekä että teihin luotan ehdottomasti. Teidän täytyy lähteä tälle matkalle, herra everstiluutnantti!"
"Tunnen suurta kunniaa luottamuksestanne, herra parooni", vastasi everstiluutnantti. "Ja minä uskallan toivoa, ett'ette pety luottamuksessanne, mutta — —"
"Teitä arveluttaa, herra everstiluutnantti?" keskeytti Fleming.