"Ei ensinkään, mitä itse toimeen tulee. Ja paljon vielä tämän lisäksi tahtoisin uskaltaa prinssi Kaarlo Kustaan hyväksi! Vaan myöskin minun on vaikea lähteä Tukholmasta huomiota herättämättä. Jo tänä iltana olen kutsuttu linnaan saadakseni kuningattarelta jotain toimitusta, jonka laatua en vielä tunne ja minä olen jo kauvan odottanut puheille kutsumista".
"Tänään ette pääse hänen puheilleen", vakuutti ylipäällysmies, "Hänen
Majesteetillaan on niin paljon muuta ajattelemista".
"Sitäpaitsi on kuningatar käskenyt minua seuraamaan itseään huomen aamulla huviratsastukselle. Minä olen saanut käskyn saapumaan tänne viimeistään puoli kuudeksi", lausui everstiluutnantti.
"Se on hullumpaa", myönsi Fleming. "Mutta keksitäänpä siihenkin keino. Teidän täytyy tulla sairaaksi, se ei voi herättää epäluuloa, etenkin kun ilma on niin sumuinen ja kylmä, että se näyttää kuin luodulta saattamaan ihmisiä tautivuoteelle".
"Tuo on jotakin, herra parooni, ja on varmaankin paras keino poistamaan kaikkia epäluuloja".
"Pitäkäämme siis asia päätettynä!" lisäsi Fleming. "Ensi tehtävämme siis on hiipiä pois täältä. Tulkaa, menkäämme!"
"Menkää te edeltä, herra ylipäällysmies. Minä ilmoitan, että olen äkkiä ruvennut voimaan pahoin, ja sitten seuraan teitä".
"Tämä tuumamme on monessa suhteessa oivallinen. Ei olisi hyvä, että meidän nähtäisiin kulkevan yhdessä. Tuolla ulkona odotan teitä".
Sitten kuin ylipäällysmies oli lausunut nämät sanat, lähti hän pois, mutta everstiluutnantti Stålsköld jäi vielä hetkeksi ikkunanloukkoon. Hänen onnistui piilopaikastaan tultuaan tavata kuningattaren ensimmäinen kamaripalvelija Holm.
"Ette näytä terveeltä, herra everstiluutnantti", sanoi tämä.