Kun heidän toimenaan oli saattaa vihattuja ulkomaalaisia maahan, olivat kaikki sellaiset henkilöt itsessäänkin suuresti vihattuja ja halveksittuja. Everstiluutnantti ei katsonut sentähden röyhkeän vastustajansa ansaitsevan vastaustakaan, vaan tarttui voimakkaalla kädellä hänen rintaansa, ja paiskasi hänen sitten niinkuin lapsen kauvaksi luotansa. Se erinomainen voima, jota hän tässä näytti, teki suuren vaikutuksen ympärillä seisoviin talonpoikiin, niin että heiltä pääsi kummastuksen huutoja.
Everstiluutnantin voimankoetuksen esine oli raivoissaan. Nopeasti nousi hän maasta ja meni ääneensä kiroten ja sadatellen vierashuoneesen.
Sitten käski everstiluutnantti talonpoikia taluttamaan hevosensa paikalle ja muuttamaan satulan sen selästä kestikievarin raudikolle. He tottelivat nyt nurisematta käskyä, eikä kukaan heistä uskaltanut antautua niiden vaarallisten seurausten alaiseksi, joita vähimmästäkin vastaansanomisesta tässä näytti saattavan tulla.
Everstiluutnantti otti esiin rahakukkaron, jonka antoi kestikievarille, sanoen: "Ota nämät rahat maksuksi sekä kyytipalkasta että siitä hoidosta, jota sinun minun poissa ollessani täytyy suoda hevoselleni. Pidä sitä hyvin! Se on, kuten näet, kaunis eläin, enkä tahdo kaiken maailman tavaroistakaan kadottaa sitä, sillä se on kantanut minun monessa verisessä tappelussa".
Liikutettuna everstiluutnantin anteliaisuudesta ja siitä ilmoituksesta, että hän oli ottanut osaa kolmenkymmenenvuotisen sodan kauheisin veritöihin, kumarsi kestikievari syvään ja nöyrästi. Everstiluutnantti pyysi vielä vähän virvoituksia, ja meni sitten, hänkin, vierashuoneesen.
Siellä tapasi hän tuon loukatun tulkki-palvelijan, joka tulipunaisena vihasta, tehden kiihkeitä liikkeitä kertoi herrallensa ulkona tapahtuneista seikoista. Kertominen kävi ranskaksi, mutta everstiluutnantti osasi tätä kieltä aivan hyvin.
Osoittaen selvästi tyytymättömyyttään kuunteli matkustava ranskalainen kertomusta, istuen mukavasti nojallaan suuressa nojatuolissa ja huolellisesti kääriytyneenä kallisarvoisiin turkkeihin. Hän oli noin 40 vuoden ikäinen miellyttävän ja älykkään näköinen mies, etenkin olivat hänen tummat silmänsä tavattoman vilkkaat ja liikkuvat.
Sittenkuin tulkki-palvelija oli lopettanut kertomuksensa kääntyi hänen herransa everstiluutnanttiin, joka aikoen lämmittää vilustunutta ruumistaan oli lähestynyt uunia, ja puhutteli häntä. Mutta everstiluutnantti ei ollut ensinkään ymmärtävinään ranskaa, vaan pudisti päätään täydellisen tietämättömyyden merkiksi. Ranskalainen käski silloin tulkki-palvelijan lausumaan hänen sanansa ruotsiksi ja tämä puhui vaivoin pidätetyllä kiukulla: "Hänen ylhäisyytensä, joka on matkalla Tukholman hoviin, kysyy millä oikeudella luulette saavanne sillä tavoin, kun olette tehneet, koettaa estää hänen matkaansa. Sen ohessa kysyy hän nimeänne ja säätyänne, sillä hän aikoo Hänen Majesteetillensa kuningattarelle ilmoittaa sopimattomasta käytöksestänne, joll'ette kadu sitä ja sovita sopivammalla käytöksellä. Aluksi täytyy teidän luopua kaikista vaatimuksista sen hevosen suhteen, joka oli valjastettu hänen ylhäisyytensä vaunujen eteen".
"Vastatkaa sitten minun puolestani tälle arvoisalle herralle," sanoi everstiluutnantti, "ett'en ai'o noudattaa ainoatakaan hänen vaatimuksistansa. Nimeni ja säätyni kanssa ei hänellä ole mitään tekemistä. Mitä hevoseen tulee, niin on se valmiiksi satuloittu ja odottaa minua, ja minä ai'on lähteä, niin pian kuin olen ehtinyt nauttimaan hiukan näitä virvoituksia, joita täkäläinen kestikievari on hyväntahtoisesti tuonut esille. Muuten toivotan hänen ylhäisyydellensä onnellista matkaa!"
Ja everstiluutnantti Stålsköld teki niinkuin oli sanonut, enää huolimatta matkustavan ranskalaisen vihasta, ja jätti hänen kulkemaan Tukholmaan milloin ja miten tahtoi.