"Mutta kuitenkin sanon sinulle, kestikievari, että minun täytyy saada hevonen, vieläpä heti paikalla!" huudahti everstiluutnantti.
"Minun täytyy sitten lähettää sana kylään, mutta sinne on hyvän matkaa, ja kestää ainakin pari tuntia ennenkuin hevonen ennättää tänne", arveli kestikievari.
"Mutta minulla ei ole aikaa odottaa puoltakaan tuntia! Ei siis ole muuta neuvoa kuin että minä saan toisen näistä hevosista. Päästä valjaista parempi niistä!" käski everstiluutnantti!
Kestikievari, joka kummastui tästä everstiluutnantin kehoituksesta, kohotti lyhtyänsä hänen kasvojansa kohden ja katsoi häneen hyvin tarkkaan.
"Te olette sama herra, joka kulki täällä Elokuussa," sanoi hän.
"Muistisi on hyvä, kestikievari, mutta järkesi ei näy olevan muistisi vertainen, koska et ymmärrä kiirehtiä! Tämä musta raudikko on heti annettava käytettäväkseni!"
"Sen pitää vetää vaunuja, herra. Sisällä oleva vieras herra on paikalla valmis".
"Oletpa heittiö!" huudahti everstiluutnantti vihoissaan. "Näytä minulle nyt valkeata", lisäsi hän. "Mutta jos vielä rohkenet väittää vastaan, saat syyttää itseäsi seurauksista!" Ja everstiluutnantti tarttui uhkaavasti pistoolikoteloon, joka riippui hänen kupeellansa.
Kestikievaria ei haluttanut enää väittää vastaan ja lyhdyn valossa alkoi everstiluutnantti omin käsin päästellä niitä remeleitä, joilla toinen, hänen mielestänsä parempi, hevonen oli kiinnitetty vaunujen aisaan. Kun hän oli tässä työssä, kokoontuivat hänen ympärillensä kaikki pihalla olevat henkilöt. Nuristen ja kiroillen katselivat he hänen työtänsä. He olivat kaikki talonpoikia paitsi yksi, joka puvusta päättäen kuului ylhäisten herrojen palvelijoihin. Tämä tunkeutui ripeästi everstiluutnantin ja hevosen välille, sekä huudahti suuttuneena: "Tämä on toki liian omavaltaista ja hävytöntä, herra! Neuvon teitä jättämään hevosen seisomaan paikallansa!"
Everstiluutnantti katsoi siihen mieheen, joka uhkaavana seisoi tuossa hänen edessänsä, ja huomasi pian minkälaisena henkilönä hän oli pidettävä. Kristiina kuningattaren hallitus-aikana oli vähitellen muodostunut erityinen ammattikunta semmoisia ihmisiä, jotka koettivat saada ja saivatkin toimeentulonsa siten, että tulkkeina, palvelijoina y.m. semmoisina seurasivat niitä muukalaisia, enimmäkseen runoilijoita ja oppineita, jotka tulvailivat Ruotsiin saamaan osansa niistä lahjoista, joita antelias kuningatar tuhlaavasti jakeli. Ruotsinkielen taitonsa vuoksi olivat he suureksi hyödyksi muukalaisille näiden Ruotsissa ollessa ja etenkin matkustaissa Tukholmaan tahi sieltä takaisin. Juuri sellainen mies seisoi nyt everstiluutnantti Stålsköld'in edessä.