Everstiluutnantti Stålsköld mietti hetken.
"Epäilettekö, ystävä everstiluutnantti?"
Vielä hetken punnittuaan asiaa näytti everstiluutnantti äkkiä tekevän päätöksensä ja vastasi: "Olkoon menneeksi — minä suostun tarjoukseenne. Mutta miksi ette ole ennen ilmoittaneet minulle paronin matkaa?"
"Sain vasta tänä aamuna tiedon siitä, kun hänen taloudenhoitajansa oli täällä tekemässä kuljetussuostumusta. Aikomukseni oli käydä tänään luonanne".
"Minkä sanoi taloudenhoitaja syyksi herransa matkaan?"
"Siitä oli tosin kysymys, mutta hän on hyvin salaperäinen… Tunnetteko häntä?"
"En … tietääkseni en ole koskaan nähnyt häntä".
"Niinkuin sanoin — hän on hyvin salaperäinen ja antoi vaan puolinaisia, karttelevia vastauksia. Niin paljon ymmärsin, että paroni haluaa maa-elämän hiljaisuuteen ja tahtoo nähdä Hämeessä olevia suuria kartanoitansa. Muuten lienee hänen suosikkina olonsa lopussa".
"Lopussa on se ollut jo kauvan. Mutta Reetta? Onko hän ilmoittanut mitään uutta?"
"Tuo raukka oli täällä ja valitteli ääneensä sitä, ett'ei hän saa seurata emäntäänsä. Paroni ei salli sitä. Muuta mainittavaa ei hän tiennyt kertoa, kuin että hän päivä päivältä oli tullut yhä synkkämielisemmäksi".