"Onkohan Elvira alkanut epäillä häntä?"
"Ehkä".
"Koska lähdetään matkalle?"
"Ylihuomenna varhain".
"Hyvä — kyllä laittaudun valmiiksi siksi".
Sitten lähti everstiluutnantti pois.
Varhain ennenmäärätyn matkapäivän aamulla lähti jahti "Kaarle Kustaa" purjehtimaan Tukholman ankkuripaikasta. Tuuli oli myötäinen ja matka kului joutuisasti, mutta kappaleen matkaa Vaksholman toisella puolen tuli ilosta loppu ja matkustajamme saivat vastatuulen. Päälle päätteeksi rupesi satamaan, seikka, joka yhteydessä kevätilman kylmyyden kanssa — oli näet Toukokuun loppupuoli v. 1652 —, pakoitti matkustajat pysymään hyteissänsä. Monta päivää yhtämittaa luovittuansa tuli laiva Söderarm'in kodalle, ja kun tuuli oli kiertänyt hiukan eteläänpäin, ei Jakobsson enää epäillyt laskea ulapalle ja suunnata Ahvenanmaata kohden, vaikk'ei häneltä jäänyt huomaamatta, että mustia pilviä alkoi nousta kaakkoiselle ilmanrannalle ja että laineita peitti tuo tenhon-omaisesti välkkyvä loiste, joka tavallisesti ennustaa myrskyä. Mutta hän luotti keväiseen vuoden-aikaan ja pahimmassa tapauksessa laivan hyvään rakennustapaan, lukuisaan miehistöön ja lujaan taklaukseen.
Matkan kuluessa oli everstiluutnantti Stålsköld vaan pari kertaa nähnyt Elviran. Mutta he eivät kuitenkaan olleet puhelleet keskenänsä ja heidän molemminpuolisena tervehdyksenään oli pitkä, surullinen silmäys. Ei ollut everstiluutnantti ollut paroninkaan puheilla, vaikka he muutaman kerran olivat kohdanneet toisensa kannella. Mutta sitä vastaan olivat he luoneet toisiinsa silmäyksiä, silmäyksiä niin kolkkoja ja uhkaavia kuin viha ja kosto.
Sivumennen mainitkaamme, että paronin suosio todellakin, niinkuin Jakobsson äsken mainitsi, oli lopussa kuningattaren luona. Hänen epäsuosionsa oli kasvanut samassa määrässä kuin hänen mielensä ja kasvonsa synkistyivät; iloa rakastava Kristiina ei voinut sitä kärsiä; hän tahtoi nähdä iloisia kasvoja ympärillänsä. Lisäksi oli paroni jonkun huolimattomuuden kautta suututtanut kuningattaren ja siten antanut hänelle tilaisuuden osoittaa suuttumustaan. Hän sai nyt pitkällä nuhdesaarnalla osansa, vieläpä runsaalla mitalla. Lopuksi ilmoitti kuningatar, että paroni mieluusti saattaisi pysyä poissa hovista. Ei ole vähintäkään epäilemistä, että tämä seikka oli paljon lisännyt paroni Gyllenström'in synkkämielisyyttä ja että se kuului niiden pääperusteiden joukkoon, jotka synnyttivät hänessä päätöksen vetäytyä pois syrjäisille tiluksillensa Hämeesen.
Löytyipä henkilö, joka enimmäkseen oleskeli kannella ja jonka everstiluutnantti näki joka kerran kun pisti päätänsä kajuutasta, ja tämä oli paronin taloudenhoitaja herra Mörk. Herra Mörk'illä ei syyttä ollut nimeänsä, sillä hän oli synkkyydessä herransa vertainen. [Ruotsalainen sana mörk merkitsee: pimeä, synkkä.] Tiiviisti suljetuin huulin ja rypistetyin kulmakarvoin kulki hän tavallisesti levottomasti laivan toisesta päästä toiseen, silloin tällöin puhutellen jotakin merimiestä ja väliin seisahtaen, hetkeksi katsellakseen alas veteen, jonka jälkeen levoton käveleminen jälleen alkoi.