"Lisätodistukseksi epäluuloilleni kuulin hänen vakuuttavan paronille: 'Kyllä meri saaliinsa pitää', siitä saattoi hän, herra Mörk, panna sielunsa autuutensa pantiksi. Kaunis pantti tosiaankin! Jos hän olisi pannut sielunsa ikuisen kirouksen takaukseksi, se olisi toki jotakin ollut! — Se vahingon ilokin, jolla paroni kertoi Elviralle teidän katoamisestanne, saattaa tavallansa kelvata todistukseksi".
"Entäs Elvira — mitä sanoi hän?" — kysyi everstiluutnantti ja odotti nähtävällä kiihkeydellä vastausta.
"Hän päästi kovan tuskan huudon. Sitten kuulin paronin purevan hammastaan vihasta ja kun pelkäsin, että hän rääkkäisi tuota onnetonta, tempasin kajuutan oven auki ja astuin sisälle. Näin silloin paronin käsi pystyssä seisovan pyörtyneen rouvansa vieressä. Hän pyysi apuani ja yksin voimin onnistui meidän pian saada Elvira tuntoihinsa.
"Elvira raukka!" — huokasi everstiluutnantti.
Heidän puhelunsa keskeytti silloin kummallisesti värisevä ääni, joka käänsi heidän huomionsa puoleensa. He kääntyivät syrjään nähdäksensä mistä tuo outo ääni tuli. Mitä näkivät he? He näkivät Pekan syöksevän siihen paikkaan, jossa seisoivat. Sinne päästyään heittäytyi hän everstiluutnantin jalkoihin, suuteli hänen jalkineitansa ja käyttihe kaikin puolin hullun tavoin. Milloin itki hän milloin nauroi ja teki molempia niin äänekkäästi, että ympäristö kaukaa kajahteli. Vaikka everstiluutnantti tuli liikutetuksi näistä palvelijansa hellistä uskollisuuden osoituksista häntä kohtaan, huomasi hän kuitenkin, että hänen täytyi käyttää mahtisanoja ja uhkauksia, ennenkuin voi saada ylen onnellista Pekkaa rauhoittumaan ja malttumaan. Sitten lähti everstiluutnantti, Pekan seuratessa hänen kintereillään, äitinsä luokse, joka asui kaupungin etevimmän kadun, Linnankadun varrella.
Sen ilokohtauksen — pian samantapainen kuin Pekan osoittama — joka oli äidin ja pojan välillä kohtaamisen ensimmäisinä onnellisina hetkinä, jätämme kertomatta. Siinä kyllä että äitiä kohdannut ilo oli hänestä niin suuri, että hänen täytyi siitä mainita lähimmille ystävilleen ja tuttavilleen. Siinä tarkoituksessa päätti hän seuraavana päivänä panna toimeen suuret päivälliset. Valittu seura kokoontuikin silloin everstiluutnantti Stålsköld'in lesken luokse.
Etupäässä mainitsemme provessori ——ksen, joka oli Turun yliopiston etevimpiä kaunistuksia, sitten pormestari B:n, assessorit Turun hovi-oikeudessa, vapaasukuiset herrat C—— ja G—— y.m. y.m. Kaupungin arvokkaimpia miehiä. Tuskin tarvinnee muistuttaakaan, että ne heistä, jotka olivat naimisissa, toivat rouvansa muassaan.
Tosin näyttivät koko pidot everstiluutnantista hiukan pikkukaupunkimaiselta ja hän hymyili makeasti, kun jokainen vieraista ruo'alle istuutuessaan veti esille omat kemuihin tuodut veitsensä ja kahvelinsa — tämä tapa oli jo hylätty Tukholman korkeimmissa piireissä — mutta tämä pikkukaupunkimaisuus tuntui hänestä samalla myöskin viehättävältä ja miellytti sitä paitsi outoutensa takia. Muuten oli everstiluutnantittaren vanha palvelijavaimo, mitä ruokaan tulee, tehnyt todellisia ihmetöitä, niin ett'ei itse ruokalajien suhteen ollut mitään muistuttamista, mutta sitä vastaan näytti tarjoileminen tukholmalaisesta hiukan nurinpäiseltä.
Puhelukin ja puhelu-aine tuntui hänestä hiukan tavattomalta ja vieraalta. Täällä ei vaivattu päätä valtiollisilla kysymyksillä. Sitä vastaan kertoi provessori ——us pitkässä esitelmässä sen jumalantuomion päätöstä, jonka mukaan velho ja noita-akka, Harakka-Maija Säkylän pitäjästä muutamaa päivää ennen oli kärsinyt Aurajoessa. Noita oli uponnut ja sen johdosta vapautettu, mutta pvovessorin arvelun mukaan "oli hän kuitenkin Kyöpelissä kävijä, täynnänsä perkelettä ja pirun saastaisia juonia". — Todistukseksi tähän otettiin, että hän muun muassa oli "saatanaisilla lääkkeillä" parantanut miehen, joka oli taittanut jalkansa, ja että hän oli noitunut naapuriemännän kaikki maitolehmät, jonka asian tämä, naapuriemäntä, kalliimmilla valoilla oli todistanut.
Jumalantuomioiden ehdottoman varmuuden puolustukseksi ja provessorin mielipidettä vastaan puhui moni puhuja, ottaen esimerkiksi joukon kokeita "todellisista noidista" ja semmoisista henkilöistä, joita joku pahansuopa oli syyttänyt viattomasti noituudesta. Niin esim. ei ollut muuan "monitietoinen noita-akka" Lemussa uponnut, vaikka "petollisesti oli kiviä ja lyijyä päälläns' kantanut". Ei ollut siis "tällekään perkeleen lapselle, joka kuitenkin oli myynyt itsensä herrallensa ja isällensä pirulle 30 taalarista", onnistunut estää jumaluuden totuutta. Hän olikin roviolla saanut hyvin ansaitun rangaistuksensa.