Mutta jatkakaamme kertomustamme.
Enemmän kuin kaikki muut tämän loistavan hääseuran jäsenet, joista suurin osa kuului hovipuolueesen, ani harva n.k. vanha-aatelispuolueesen, vetää huomiotamme puoleensa kuningatar, joka läsnä olollansa oli kunnioittanut suosikkinsa häitä. Hän oli tarjoutunut maksamaan kustannuksetkin niihin, mutta rikas kenraali S——hjelm oli alammaisuudessa pyytänyt saada ne itse maksaa. Tähän pyyntöön olikin kuningatar antanut suostumuksensa, epäilemättä salaisella mielihyvällä, sillä Kristiinan raha-asiat olivat jo tähän aikaan jotensakin huonolla kannalla. Kenraali puolestansa oli mielellänsä suostunut kuningattaren tekemään ehdoitukseen, että hää-iltana pantaisiin toimeen baletti, johonka hän itse oli laatinut kaavan ja jonka pää-ohjaajaksi hän itse tarjousi. Baletit olivat Kristiinan lempihuvituksia eikä hän milloinkaan ollut paremmalla tuulella, kuin niitä näytettäissä.
Baletin juoni oli nyt samoinkuin useimmiten muutenkin otettu kreikkalaisten muinoistaruista, tällä kertaa päivän merkitykseen erityistä huomiota laskemalla. Syyt Troijalaiseen sotaan olivat baletin juonen pääkohdat. Sentähden jakautuikin baletti kahteen osaan: edellisessä näytettiin Peleon ja Thetin häitä, jälkimäisessä ihanan Helenan ryöstämistä Spartan hovista. Tästä syystä oli useammalla balettiin osaa ottajalla kaksi osaa näytettävänä ja pukujen muuttamisen tähden oli määrätty tunnin loma-aika molempien osastojen välillä.
Kristiina itse esiintyi ensimäisessä osastossa metsästyksen jumalattarena, Dianana, jonka osaa hän hyvin usein ja erittäin mielellään näytteli, luultavasti siten osoittaaksensa vastenmielisyyttänsä avio-elämään, sillä Dianasta kerrottiin, ett'eivät Amor jumalan nuolet häneen ensinkään pystyneet; jälkimäisessä oli hän eräänä Helenan hovinaisena. Molemmissa osissa, joita hän muuten suurella menestyksellä näytteli, mutta erittäinkin Dianana, oli hänellä ylenmäärin kallis, kullalla ja hohto-kivillä koristettu puku. Joku naisvaatteuksen ihailia vaatisi ehkä täydellistä selitystä näiden pukujen kuosista ja niihin kuuluvista kääreistä ja reunuksista, mutta meidän täytyy tunnustaa, ettemme ole tarpeeksi suuri naispukujen tuntija tullaksemme sellaisen kuvauksen kanssa laihin. Se vaan on mainittava, että Kristiina kuningatar, vaikka hän vasta oli 23 vuoden vanha, jo tähän aikaan itse pukemisessa ja pukujen pitämisessä osoitti sitä huolimattomuutta, josta hän sittemmin tuli niin kuuluisaksi, ja joka sai aikaan sen, että hänen puvussansa, jos se muuten olikin maikka kuinka kallisarvoinen, puuttui hyvää naisellista aistia ja hienompaa kauneuden tuntoa.
Kuningattaren etevin ja mahtamin lemmikki, kreivi Maunu Gabriel de la Gardie, joka muutamia päiviä ennen häitä oli tullut Tukholmaan Liivinmaalta, jossa hän oli kenraalikuvernöörinä, näytti baletin ensimmäisessä osastossa erään metsähaltijan osaa. Tässä tehtävässään tuli hänen alituisesti olla metsästyksen jumalattaren, nuoren kuningattaren seurassa. Jälkimäisessä osastossa näytti hän erään kuningas Menelaon hoviherran osaa. Sitäkin tehdessänsä pysyi hän alituisesti kuningattaren rinnalla, kuiskasi hänen korvaansa kaikellaisia imartelusanoja ja osoitti hänelle noita hienoja kohteliaisuuden temppuja, joita hienon hoviherran tietysti tulee osoittaa korkea-sukuiselle hovinaiselle. — Jupiterin osaa näytti prinssi Kaarle Kustaa, Apollonin herttua Aadolf Juhana ja Aareen eli Mars'in Kustaa Aadolf Lewenhaupt. Pait heitä, otti moni muukin sen ajan valtiollisessa ja hovihistoriassa hyvin tuttu mies leikkijumalana, taikka oikeammin, jonkun vanhan kreikkalaisjumalan sijaisena osaa tähän balettiin.
Noiden kolmen onnettomuutta tuottavan kultasen omenan omistamisesta ja kauneuden maineesta kiistelevien jumalatarten osat olivat annetut kolmelle hovin kauneimmalle nuorelle neidelle. Ihanin ja suloisin heistä oli Afroditen osan näyttäjätär, kauneudestaan kuuluisa Ebba Sparre.
Ylipäällikkö Tukholmassa, Herman Fleming, oli saanut osaksensa Menelaon osan ja hän osasi ihmetyttävällä todenmukaisuudella kuvata tämän onnettoman kuninkaan syvää mielenliikutusta sinä hetkenä kuin hänelle ilmoitettiin tuo uhkarohkea teko, että Troijalainen prinssi oli vienyt mukanansa hänen ihmeen-ihanan vaimonsa. Mitä Helenan kauneuteen tulee, niin oli nuori morsian, 20 vuotias Elvira S——hjelm aivan kuin luotu hänen osaansa näyttämään. Epäilemättä olisi moni läsnä olevista nuorista herroista ollut valmis rupeamaan kaksin taisteluun Paris prinssin kanssa, jos siten olisi voinut omakseen voittaa spartalaisen kuningattaren sinä sulo-olentona, jona hän tänä iltana esiintyi. Paris prinssin osaa näytti ylkä, valtiokamariherra Gyllenström.
Elvira S——hjelm oli vaalea-verinen ja hänen tummansiniset silmänsä loistivat kirkkaammin kuin timantit siinä jalokivi-koristeessa, jolla hänen kastanjankarvaiset suortuvansa olivat kiinnitetyt hänen kiireellensä. Mutta näiden silmäin katse oli haaveksivainen ja surumielinen niinkuin hieno hymyilykin hänen huulillansa. Tämä astui sitä selvemmin näkyviin kuin hän tänä iltana oli tavallista vaaleampi ja alakuloisempi. Hänellä oli erittäin sorea ja kaunis vartalo, joka oli keskikokoinen. Hänen olennossaan olivat suloisuus ja viattomuus niin harvinaisesti järjestyneet, että se vaikutti suloisuuden tunnetta niissäkin, jotka olivat hänen läheisyydessänsä, aivan niinkuin olisi joku salainen lumousvoima lähtenyt hänestä. — Hänen morsiuspukunsa veti rikkautensa puolesta vertoja kuningattaren puvulle, mutta naisellisesti hienon miellyttävän käytöksen suhteen ei löytynyt koossa olevain joukossa ainoatakaan nuoren morsiamen vertaista.
Illan kuluessa oli kuningatar usein ja pitkään luonut silmänsä erääsen akkunan komeroon. Siinä seisoi, punasesta sametista tehtyjen akkunavarjostimien puoleksi peittämänä eräs nuori mies, silminnähtävästi kokonaan omiin ajatuksiinsa vaipuneena. Baletti ei ensinkään näyttänyt vetävän hänen huomiotansa puoleensa, niin uneksivaisena ja liikkumatonna seisoi hän siinä pitkään miekkaansa nojaten. Päättäen puvusta, johon hän on puettu, näkee heti että hän kuuluu "siniseen rykmenttiin", tuohon mainioon rykmenttiin, jota kutsuttiin "urhoollisista urhoollisimmaksi" ja joka rykmentti monessa kuumassa verileikissä loistavalla tavalla oli osoittanut tämän kunnianimen ansaitsevansa.
Nuorukaisen kummallinen hajamielisyys, joka ei soveltunut muiden vierasten iloon, oli saanut kuningattaren uteliaisuuden hereille. Tuon tuostakin kääntyivät hänen silmänsä akkunan komeroa kohti. Typerä nuorukainen! — etkö jo huomaa kuinka korkean naisen silmäysten esineenä olet? — Ei; — hän seisoo yhä liikkumatonna kuin kiveen veistetty patsas.