"Teidän Majesteettinne! — vastasi kenraali Paikull — Harvat lienevät ne soturit teidän kunniarikkaassa armeijassanne, jotka eivät osaisi mainita hänen nimeänsä. Sillä vaikka hän vielä on nuorukainen — 24 vuoden vanha, ellei muistoni minua petä — niin on hän jo saavuttanut sellaisen maineen urhoollisuudestaan ja sotilaskunnostaan, että vanhempikin mies, kuin hän, saattaisi siihen olla tyyväinen. Hänen nimensä on Stålsköld. —
"Stålsköld — toisti kuningatar — Minä en muista sellaista nimeä
Ruotsin aatelisten sukunimien joukossa."
"Aivan luonnollistahan se on, sillä tämän suvun nimi ei vielä olekkaan kirjoitettu ritarihuoneen kirjoihin. Kuitenkin on varma, että Teidän Majesteettinne isä, korkeasti autuas kuningas Kustaa Aadolf, Lech virran yli päästyämme koroitti silloisen everstiluutnantin suomalaisessa ratsuväessä Stål'in ja hänen jälkeisensä aatelis-arvoon nimellä Stålsköld, palkinnoksi hänen tässä taistelussa niinkuin useammissa edellisissäkin osoittamasta urhoollisuudestaan.
"Suku siis on Suomesta kotoisin? kysyi Kristiina.
"Sieltä, Teidän Majesteettinne!"
"Onko tämä nuori upseeri sen everstiluutnantin poika, josta puhuitte?"
"Kyllä hän on hänen poikansa — vastasi kenraali Paikull ja lisäsi: — Hänen isänsä, joka kieltämättä oli pelottomimpia sankareitamme, kaatui tuossa meidän aseillemme niin onnettomassa Nördlingen'in tappelussa enkä minä usko, että hän jättikään jälkeensä muita lapsia kuin tämän pojan, joka vuorostaan on kuulunut armeijaamme 14 ikävuodestansa asti. Ensi alussa palveli hän samassa rykmentissä kuin isänsäkin, mutta muutettiin sittemmin sankarimaineen saatuansa kapteenina 'siniseen rykmenttiin,' johon hän tätä nykyä kuuluu."
Kristiina oli nuori, hänen povessansa tykytti, vaikk'ei hän itse tahtonut myöntää sitä, naisen sydän, — näin lämpöiset kiitoslauseet niin vanhalta ja arvokkaalta sotilaalta vaikuttivat hänen sydämessänsä mielihyvää nuorta kapteenia kohtaan. Mutta hän salasi tämän tunteensa — Kristiina kuningatar olikin teeskentelemis-taidossa täydellinen mestari — ja oli välinpitämätön olevinansa.
Armollisimmalla hymyllä kiitettyänsä vanhaa kenraalia hänen antamista tiedoistaan riensi hän taas de la Gardie'n käsivarteen nojaten tanssiin.
Mutta ei aikaakaan kuin hän kääntyi isännän, kenraali S——hjelmin puoleen, vakuutettuna siitä, että hän häneltä saisi lähempiä tietoja tuosta kummallisesta häävieraasta, joka yhä edelleen seisoi uneksivassa asemassaan.