"Ellen omilla silmilläni olisi nähnyt tätä maine-työtäsi, niin helpommin uskoisin pirun vieneen kuningattaren ja koko aateliston kuin sinun tätä ihmettä saaneen aikaan! — Niin ihmeenä, todellisena ihmetyönä tätä pidän, jos kuinka asiaa mietin! Mutta sanoppas Herran nimessä, mitenkä olet käyttäinnyt?"
"Minä olen ottanut rahan ja viinan paholaishenget avukseni — sanoi Pertti Månsson — Sitä paitsi on onni ollut minulle erittäin suosiollinen. Ensiksi tapasin suuren joukon sellaisia, jotka kovasti kirkuivat ja kiroilivat siitä syystä, että heidät väkivaltaisesti oli ajettu pois kenraali S——hjelmin palatsin edustalta, jonne olivat menneet hääjuhlaa katselemaan. Nämät tyytymättömät, joista useimmat olivat melkoisesti humalassa, olivat, kuultuansa mistä asiasta oli kysymys, heti kohta valmiit käymään käsiksi pelastamistoimeemme. Sitte ei ollut niinkään vaikeata rahojen ja viinan avulla saada muita lisäksi ryhtymään sellaiseen yritykseen, johon jo ennakolta niin monet olivat ruvenneet osaa-ottajiksi. Myös olen omasta päästäni sepittänyt suuren joukon mitä kauhistavimpia juttuja. Minä olen noille seuraajoilleni vakuuttanut, että hallitus on tehnyt sen päätöksen, että kaikki vangit huomispäivän kuluessa kaikessa hiljaisuudessa teilataan itse vankilassa, jotta kansa ei saisi tilaisuutta pelastamaan heitä sekä että heidän poikkileikatut päänsä, kaikille aateliston vihollisille varoitukseksi, pitkiin salkoihin pystytettyinä asetetaan ylt'ympäri toria y.m.s. ehkä vielä kauhistavampaakin. Lopulla saapuivat Bosberg ja Grå viinalekkereinensä minun avukseni".
"Missä he nyt ovat?"
"He ynnä muutamat toiset myöhemmin tulleet liittolaisistamme sekaantuivat rahvaan joukkoon mahdollisuuden mukaan ylläpitääksensä järjestystä ja kuria. Voit olla vakuutettu ett'ei se ole mikään helppo asia. Kun me kuljimme vanhan valtiokansleerin asunnon ohitse oli myrsky vähällä päästä raivoamaan. Yhdistetyillä ponnistuksillamme saimme töin tuskin estetyksi, ett'ei koko yrityksemme silloin mennyt hukkaan. Sitä emme kuitenkaan saaneet estetyksi, että kiviä heitettiin ikkunoista huoneisin. — Kuuleppas kuinka meikäläiset nytkin käskevät ja pyytävät joukkoa marssimaan eteenpäin hiljaisuudessa ja melua pitämättä ja huomaappas, kuinka kehnosti meidän soturimme tottelevat heitä."
"Kuka olisi uskonut sinun saavan tälläisiä urostöitä aikaan!" — huudahti Jakobsson uudestaan. — "Suo minulle anteeksi, hyvä Pertti Månsson, että olen pitänyt toimeliaisuuttasi ja pontevuuttasi liian huonossa arvossa! Tästä lähtien en kunnioita näitä omaisuuksia kenessäkään niin suuressa määrässä kuin sinussa. Terävän järkes kautta olet yksin toimittanut enemmän kuin me kaikki muut yhteensä."
"Mutta minä olenkin nyt tehnyt kaiken sen, mitä aion tehdä" — sanoi
Pertti Månsson.
"Mitäpä näillä sanoillas tarkoitat?" kysyi Jakobsson.
"Tarkoitan sitä, että sinä nyt saat ottaa haltuusi koko asian. Sinua vaan olen odottanutkin itse vetäytyäkseni pois koko leikistä. Me lähestymme kohdakkoin vankilaa, mutta sitä ennen asuntoani; siinä erkanen teistä ja jätän kaikki tyyni muiden huostaan."
"Sinun ei pitäisi jättää muille lopullista kunniaa tästä yrityksestä, jonka olet pannut noin hyvään alkuun. Sepä olisi suuri vahinko sinulle. Eikä tämä yritys olekkaan, tyystin punniten, niinkään vaarallista laatua. Vankilaa vartioitsevat sotamiehet ovat harvalukuiset, heidät me vangitsemme ajatuksen nopeudella. Lopputehtävämme siellä ei myöskään vaatine aivan pitkää aikaa. Sitte lähteköön jokainen rauhassa kotiansa, sillä minä olen varma siitä, että Stensson lupauksensa mukaan tuo ne hevoset, joita vankien tulee käyttää sitä pikemmin päästäksensä turvaan, hyvissä ajoin ennen määrättyyn paikkaan, jotta ei meillä ole vangeista, päästettyämme heidät vankilasta irti, yhtään mitään rasitusta. Koko tapaus tulee pidettäväksi tavallisena, katumelskeenä, jonka johtajista hallituksen on mahdoton saada mitään tietoa, he kun kaikki olivat valhepuvuissa ja roistoväelle peräti tuntemattomat."
"Jos vaara olisi vieläkin vähempi, kuin sen nyt kuvaat olevan, jos vankilassa ei löytyiskään parempaa vartiaa kuin yksi ainoa pieni hiiri, jonka suun me tukitsisimme pumpulilla sittenkuin ensin olisimme sitoneet sen jalat ja lävistäneet siltä silmät puhki, en sittenkään ottaisi mitään tämän enempää tässä asiassa tehdäkseni!" — vakuutti Pertti Månsson vakaalla totisuudella.