"Sitä en voi tietää, mutta varma on, että hän käytteli vasaraansa niin suurella taidolla ja näppäryydellä, että paraskin seppä koko valtakunnassa olisi voinut ylpeillä moisesta ammatti-kätevyydestä."
"Minun on vaikea uskoa, että hän oli seppä. Epäilemättä piili tuossa sepän puvussa joku mahtavampi mies, sillä monesta asianhaarasta päättäen pidän juuri häntä koko tämän kapinallisen rettelön pääjohtajana" — sanoi ylipäällikkö.
Sen jälkeen ilmoitti hän, että kapteeni Stålsköld taas saisi nauttia vapauttansa ja kielsi häntä öisiä tapauksia kenellekään kertomasta, sillä kansan mieltä ei pitäisi kiihoittaa tuollaisilla kertomuksilla. Sitä paitsi oli luultava, että koko asia heitettäisiin siksensä, jos sen tutkimuksen kautta, jota par'aikaa pidettiin kaupungin seppien luona, yöllistä meteliä valaisevia kohtia ei saataisi ilmi. Vieläpä lupasi Fleming kuningattaren luona puoltaa kapteenia selittämällä, että vaikuttimena hänen käytökseensä oli jalo, vaikka sattumuksen takia tällä kertaa väärin käytetty ritarillisuus.
Tämän ystävällisen lupauksen annettuansa läksi ylipäällikkö pois pää-vahdista. Molemmat upseerit seurasivat häntä kohteliaasti vaunuihin.
Luutnantti von D. onnitteli sitte kapteenia, että hänen miehuullisen ja teeskentelemättömän käytöksensä kautta oli onnistunut voittaa ylipäällikön mielisuosio ja toivotteli, ett'ei hänen tämän asian tähden tarvitsisi kärsiä tätä enempää harmia ja mielipahaa.
Mutta näyttipä siltä kuin ei olisikkaan takaisin saavuttamansa vapauden lahja vähimmälläkään tavalla ilahuttanut kapteeni Stålsköld'in mieltä. Kohteliaimmasti kiitettyänsä luutnantti von D——tä hänen osoittamastansa hyväntahtoisuudesta ja ystävyydestä läksi hän sysimustalla mielellä pää-vahdista. Tähän asti oli tuo öinen tapaus vetänyt milt'ei kaikki hänen ajatuksensa puoleensa; nyt kun hän, ainakin toistaiseksi, oli suoriunut tästä asiasta, rupesivat nuo katkerat, tuskalliset muistit uudelleen ahdistamaan hänen sydäntänsä ja omaatuntoansa niin ankaralla voimalla ikäänkuin olisivat tahtoneet kostaa hänelle sen, että hän näin pitkäksi ajaksi oli irroittanut huomionsa niistä.
Kapteeni ajatteli Elviraa ja hänen riistettyä onneansa, omaa menetettyä omantunnonrauhaansa ja sitä valaa, jonka hän oli tehnyt, sekä niitä vaikeuksia, jotka ilmaantuivat hänelle tämän valan täyttämisessä. Lukija helposti käsittänee, että nämät tälläiset ajatukset olivat omiansa synnyttämään nuoren sotilaan sydämessä tuskan ja epätoivon tunteita.
8 LUKU.
Seuraavana aamuna oli kapteeni Stålsköld jo ennen kello viittä täydessä juhlapukimessa. Vartoessansa aikaa, jolloin hänen tuli lähteä linnaan, käyskeli hän edestakaisin pitkin lattiaa. Hänen kalpeat kasvonsa ja pullistuneet silmänsä olivat todisteina siitä, ett'ei hän kuluneena yönä ollut saanut unta, samoin kuin hänen epävakaat, toisinaan vitkalliset, toisinaan hätäilevät askeleensa saattavat meitä siihen arveluun, että levottomia ja rajuja tunteita liikkuu hänen povessansa.
Täsmälleen puoli kuuden lyömällä läksi hän matkalle linnaan. Ehdittyänsä sinne, oltiin siellä jo täydessä toimessa ja puuhassa. Kaikkialla näki hän vilkasta liikettä ja kuuli melua ja hälinää pihalla, etehisissä ja käytävissä. Lukematon joukko vaunuja, joissa istui kunniaterveisille aikovia taikka linnasta jo paluumatkalla olevia hovi- ja virkamiehiä, ajoi ristin rastin. Kun kullakin näistä korkeista, loistaviin pukuihin puetuista herroista oli mukanansa vähintänsäkin kaksi palvelijaa, niin on helppo arvata, että väen tungos portaiden edustalla oli suuri. Eikä se sisällä linnassakaan ollut vähempi, sillä tulevien ja menevien vieraiden lisäksi vilisi siellä kaikenmoisia hovipalvelijoita ylikamariherroista torvensoittajiin asti. Harvassa hovissa Euroopassa nähtiinkään tähän aikaan niin vilkasta elämää kuin Kristiina kuningattaren.