"Kuulkaa, kuulkaa herra Jakobsson, kuinka armolliset herrat ovat malttamattomia! Tokaj-viiniä heti, lähettäkää kellarista noutamaan. Nyt minun täytyy rientää noiden luo". Hän teputti toimeliaana pois, mutta palasi hetken päästä, tuoden pyydetyn Tokaj-viinin.
Sisähuoneessa puhuttiin niin kovalla äänellä, ett'ei suljettu ovi voinut estää yhtään sanaa kuulumasta Jakobsson'in ja everstiluutnantin korviin. Vasten tahtoansakin olivat nämät siis pakoitetut kuuntelemaan; sattumalta oli keskusteluaine sen-laatuinen, että he kuuntelivat niin halukkaasti, jotta puhelu heidän itsensä kesken lakkasi. Keskusteltiin näet päivän polttavimmasta valtiollisesta kysymyksestä: huhusta Kristiina kuningattaren päätöksestä luopua Ruotsin kruunusta. Tämä huhu oli siihen aikaan parhaillaan liikkeellä ja saattoi kuningattarelle kaikkialla paljon tyytymättömyyttä ja katkeria soimauksia. Niin täälläkin. Seura ruoski häntä kauheasti; pilkkasanoja ja kaikenlaisia hävyttömyyksiä sateli lakkaamatta.
Everstiluutnantti ja Jakobsson kuuntelivat erilaisilla tunteilla näitä häväiseviä lauseita; ne olivat jälkimäisen mieleen ja hän iloitsi sydämmessään sitä enemmän, mitä pistävämpiä pilkkasanat olivat; edellinen saattoi vaivoin hillitä sitä suuttumusta, joka kuohui hänen rinnassansa.
"Tämä on kirottua", sanoi hän. "Kyllä minä kutkutun näiden hävyttömien parjaajien kurkkua miekallani!"
"Älkää kiivastuko, ystävä everstiluutnantti", pyysi Jakobsson, "vaan olkaa malttavainen tässä asiassa, älkäämmekä unhoittako Tokaj-viiniä. 'Sepän' malja ja ennen kaikkea hänen pelastajansa kunniamalja!"
Everstiluutnantti Stålsköld kohotti tuon hyvin suuren pikarin huulillensa sekä tyhjensi sen äkkiä ja yhdessä henkäyksessä.
"Siggen pitää laulaa laulu nuoresta kuningattarestamme, köörinsekainen laulu!" huusi samassa joku sisähuoneessa olevista nuorista miehistä, jotka viini joka hetki teki yhä rajummiksi.
"Se hänen pitää tekemän, vieläpä heti paikalla!" liitti toinen ja koko seura yhtyi sitten tähän ehdoitukseen.
"No olkoon menneeksi ystävät!" lausui joku ääni, joka epäilemättä oli sen, jota seura kutsui Sigge'ksi. "Minä täytän toivomuksenne, mutta saatte pitää hyvänänne sen, mitä henki vähintäkään valmistamatta suvaitsee tuoda mieleni".
"Tämä on kohtuullinen vaatimus", vastasi joku läsnäolija. "Aloita vaan, me tyydymme kaikkeen, mitä vaan henkesi hyväntahtoisesti tuopi mieleesi".