"Minä puolestani", vastasi everstiluutnantti, "olen vähän välittänyt koko asiasta, ehkäpä sentähden, että te olette edestäni sitä mietiskelleet".
Jakobsson katseli everstiluutnanttia epäilevästi, melkein varmana siitä, ett'ei tämä ollut puhunut totta.
"Oletteko hankkineet itsellenne varamiestä, ystävä everstiluutnantti!"
"En! Olkoot he vuorotellen siinä toivossa".
"Hyvä! Jos ette ole pyytäneet ketään toista, täytyy teidän ottaa minut varamieheksi, eikä siinä kyllä, teidän täytyy toimittaa, että he tyytyvät minuun. Tässä kohden on kirottua, ett'en minä ole aatelista sukuperää! Mutta teidän täytyy keksiä keino, joka pakoittaa heidät ottamaan minut siksi! Kerran päästyäni varamieheksi otan minä osakseni neljä heistä, te saatte pitää huolta toisista neljästä. Minulla ei tosin ole mitään riitaa heidän kanssansa, pidin päinvastoin paljon heidän laulustaan, ja soisin heidän pääsevän vahingoittumatta, mutta se on ainoa keino teidän pelastumiseenne".
Everstiluutnantti Stålsköld ällistyi.
"Oletteko menettäneet järkenne, ystävä Jakobsson!" huudahti hän eikä saattanut olla purskahtamatta sydämelliseen nauruun. "Tekö taistelisitte! Ha! ha! ha! Ensimmäinen, jonka kanssa joutuisitte otteluun, leikkaisi kauniisti poikki kätenne ja jalkanne!"
"Sepähän nähtäisiin!" vastasi Jakobsson, hiukan pahoillaan everstiluutnantin pilkasta. "Älkää luulko miehen, sentähden että kuuluu porvaris-säätyyn, täytyvän välttämättömästi olla taitamaton aseiden käytännössä. Mutta päätös näyttäköön mihin ja missä määrässä kelpaan tässä kohden. Pää-asia on saada minut otetuksi varamieheksi ja sitä varten olen miettinyt seuraavan menetystavan. Se riita-kysymys, jonka miekat nyt ratkaisevat, ei perustu oikeastaan yksityiseen vihaan teidän, ystävä everstiluutnantti, ja vastustajienne välillä, vaan on syntynyt erilaisista mielipiteistä kuningattaren suhteen. Ne lauseet, jotka noilta herroilta pääsi hänestä, olivat senlaatuisia, että niitä julkisessa oikeustossa voimassa olevien lakien mukaan pidettäisiin majesteetinrikoksena. Kun kysymyksessä oleva asia siis on niin kovin vaarallinen, niin olisi uskallettua ilmoittaa siitä muille. Kuitenkin on tämä väistämätöntä, jos kohtuuden mukaan vaaditte oikeutta ottaa itsellenne varamiestä. Nuoret herrat ottavat epäilemättä lukuun sen vaaran, joka uhkaa, jos asia tulee yleisemmin tunnetuksi, ja kukapa tietää, onko se mies, jonka valitsette, täydelleen luotettava? Vaikkapa se loukkaakin heidän ylpeyttänsä, tyytyvät he kuitenkin oman turvallisuutensa vuoksi ottamaan minut varamieheksi ja pitäisipä heidän vielä oleman hyvin kiitollisiakin teille siitä, ett'ette tahdo ilmoittaa tätä asiaa kenellekään, joka ei ollut siinä tilaisuudessa läsnä. Tämä on minun tuumani; mitä arvelette siitä?"
"Arvelen, että se on sangen hyvin mietitty ja mahdollinen toteuttaa, jos kerran taistelu tulee ja että — —"
"Jos tulee?" keskeytti häntä Jakobsson, kummastuen. "Mitenkä tämä on ymmärrettävä? Luuletteko, ett'eivät vastustajanne uskalla otella?"