OTTO RUD. Sinulle olen siihen vastauksen antava, vaikka olikin kysymykses hyvin röyhkeä. (Taas iskee tulta ja pitkänen käy.) Luonnon voimille ma tahdon toimittaa myötä-sointoisuutta! Nuotiot minä viritän kirkkaammat kuin salamoiden kiemuroitsevat soitot! Siis tulta, tulta!
— Ukkosen jyskeen teen mitättömäksi vaskitorvien ulinalla ja rumpujen paukkinalla, — ja tähän toimittamaani soitantoon yhdistykööt lopuksi vielä kuolevaisten valitushuudot! — Näin ankarasti rankaisen tätä uppiniskaista kaupunkia ja sen asukkaita!
ROLF JUTE. Vaan minä en suostu tähän julmuuteen enkä myönnä, että pyhää Dannebrogia tahrataan viattomain verellä!
OTTO RUD. (Pilkalla.) Sinä et suostu! … sinä et myönnä!
ROLF JUTE. Sellainen menetys olisi Hannu kuninkaan tahtoa vastaan!
OTTO RUD. Sinulle kai liekin kuningas ilmoittanut tahtonsa!? —
ROLF JUTE. Minä tiedän, ett'ei hän ole verta himoava tyranni ja että hän vaatii meiltä säveliästä kohtelemista alamaisiansa kohtaan! — (Sitoo Ebban huivin kypärinsä ympäri.) Tämä valkoinen huivi on oleva minun sotamerkkini, ja sääli veljiämme Suomalaisia kohtaan olkoon tunnossamme! — Rahalunnaat vaadimme kaupungin asujamilta, se on kohtuullista! — mutta inhoittavaa, pakanallista olisi miekkamme saastuttaminen rauhallisten porvarien veressä!
OTTO RUD. Haa! Sinä niskoittelet päällikköäsi vastaan! (Puhaltaa pilliin. Eräs upsieri ja kaksi soturia tulee. Upsierille.) Ota ritari Rolf vangiksi! Jos hän tekee vastarintaa, niin pistäkööt soturit hänet keihäällänsä heti paikalla kuoliaaksi! (Rolf Jutelle.) Pääset tällä kertaa halvasta hinnasta. Muutaman päivän vankeus olkoon sinulle muistutuksena siitä nöyryydestä, jota olet velvollinen osoittamaan päälliköllesi! Mutta varo itseäs täst'edes!
UPSIERI. Herra ritari! antakaa minulle miekkanne!
ROLF JUTE. (Itsekseen.) Koko armeijan yhdistetty voima ei riitä pidättämään minua tätä yötä vankeudessa! —
(Hän jättää miekkansa upsierille ja menee. Upsieri ja soturit seuraavat häntä.)