EBBA. (Nousten kiivaasti seisaalle.) Olkaa huoletta minun puolestani, rakas tätini! Se oli vaan äkkinäinen pyörtymys, joka jo on mennyt ohitse!
SVEN. Nyt on meillä hetkinen loma-aikaa. Sitä täytyy meidän tyystin käyttää! — (Antero Suurpäälle.) Kunnioitettava heimolaiseni! Teidän ja naisten pitää mitä kiireemmin paeta! Takaportista käy vielä tie pelastukseen!
JOSUA. (Sulkee peräoven ja tönkitsee sitä.)
EBBA. Rolf Jute siis johtaa heitä? Etkö äsken niin sanonut?
SVEN. Hän sekä Otto Rud. — Mutta kiiruhtakaa! Viholliset pian palajavat miehissä!
EBBA. (Itsekseen.) Haa! Käärmettä olen kyyhkyisenä tuudittanut, rosvoa sankarina sydämessäni säilyttänyt!
ASTEKO S. Minä en jätä hädän ja tuskan aikana syntymäkaupunkiani. Omatuntoni, koko raatikunta ja kaikki ihmiset soimaisivat minua siitä! Voi poloista Turkua! Kenessä löytäisit vihdoinkin suojaa, jos vanhimmat ja arvollisimmat asukkaistasi pötkisivät pakoon? — Mutta naisten täytyy kohta lähteä!
EBBA. (Hyväillen isäänsä.) Rakas isäni! En minä jätä sinua, en luovu sinusta! — Eroitettuna sinusta kuihtuisin niinkuin kukka, jonka myrsky repii siitä turpeesta, minkä helmassa se oli kasvanut. Ma tahdon kuolla — jos niin tarvis olisi — sinun kerallas, mutta kaukana sinusta en voi elää! — Vaadi minulta mitä muuta tahansa, mutta älä vaadi minua lähtemään, rakas isäni!
ANTERO S. Armas lapseni!…
EBBA. Älä luule, että minä pelkään! En minä pelkää Tanskalaisia, jos he ihmisistä ovat muuttuneet pedoiksi! — Niinkuin muinoin Judith, tahdon nyt minäkin riisua naisluontoni, tahdon viskata pois kaiken sen vienouden ja hempeyden, joka tekee naiset heikoiksi! Anna minulle miekka, hyvä isä! Minä taistelen sinun rinnallas ja jospa olisikin tuo Holofernes minun sydämelleni ollut rakkaampi muita ihmisiä maailmassa, niin tahdon kostaa hänelle taikka höyrytköön hänen kalpansa minun verestäni! — Ainoastaan kuolleen ruumiini ylitse on Tuoni astuva sinun luokses!