ANTERO S. Rauhoita jo mieles, lapsi kultani!…
EBBA. Rauhoita mieles, sanot sinä, armas isäni! — Rauhoittukoon luonto, koska ukkonen jyskyttää taivaan ja maan pieliä! — Rauhoittukoon meri, koska raivoava myrsky liikuttaa sen sisimpiä sisuksia ja kauheasti pieksää sen tuskasta läähättävää rintaa! Rauhoittakoon yön pimeydessä autiohon korpeen eksynyt lapsi mielensä, rauhoit…
(Puhkea ttkemään.)
ANTERO S. Voi tyttäreni!
EBBA. Älä luule, että minä olen heikko! — Rintani on vahvempi kuin haarniskaan puetun ritarin ja mieltäni eivät voi kaiken maailman kuolot hämmästyttää! — Anna minulle vaan ase, niin saat havaita, että suonet tässä kädessäni ovat sitkeämmät kuin kypärin soljet ja kestävämmät kuin kalvava kaiho!
BABBRO. Tyttö! Tyttö! onko tässä aikaa haaveksia? Malta jo mieles ja ymmärrä, että miehille meistä on vaan estettä, vaivaa ja hankaluutta, Tule kinaamatta kauniisti kanssani! — Vaan mihinkä meidät lähetät, hyvä veljeni?
EBBA. Älä vaadi minua lähtemään, armas isäni!
ANTERO S. Minun täytyy vaatia … sinun täytyy lähteä! — Abbedissa Brigittan luostarissa on minun lankoni. Hänen luonansa löydätte turvaa ja suojaa. — (Josualle.) Mene valjastamaan hevonen rattaisin. Vanha Martti lähteköön ajomieheksi. Sinun apuas ehkä vastakin tarvitsen.
(Josua menee.)
EBBA. Onko se siis vakaa päätökses, viimeinen sanas, että minun pitää lähtemän?